lauantai 11. heinäkuuta 2015

Tämän blogin loppu

Siirin blogi perustettiin aikoinaan treeniblogin tilalle, tarkoituksena yhdistää treeni- ja muut kuulumiset. Ajat ovat muuttuneet paljon sitten blogin perustamisen, ja Siirin harrastusura on aikoja sitten hiipunut. Olen kyllästynyt pyytelemään täällä anteeksi varsinaisten koirakuulumisten puutetta, ja siksi Siirin oman blogin on aika tulla tiensä päätökseen.

Edelleen kuulumisiamme voi kuitenkin käydä seuraamassa uudessa valokuvauspainotteisessa pikku blogissani, jonne kaikki Siirin ja mun kuulumisista kiinnostuneet ovat toivon mukaan jo löytäneet. :-) Mikäli olet missannut tämän ja kuulumiseni kiinnostavat, ilahdun varmasti kysyessäsi osoitetta sähköpostilla, osoite on etunimi.sukunimi@fimnet.fi (sukunimi vanha tuttu, yhä vaan). Tämä blogi jää nettiin muistoksi. Kun noita vuosia sivupalkissa katsoo, niin ei voi olla kuin iloinen siitä, että johonkin yhteen paikkaan on tallennettuna näinkin paljon mun ja Siirin yhteistä, arvokasta ja ikimuistoista historiaa!

sunnuntai 10. toukokuuta 2015

No niitä kuvia!

Kuvissa Siiri, Wilson ja Livia.

Tapahtumapaikka

Livia

Mummo-Siiri

Laidunkausi alkanut.

Wilson ja Livia

Wilson ja Livia

Wilson

Kolmen kimppa





Enää kaksi kilpailijaa jäljellä!

Ja uutta kisaa putkeen.

Kuvista ei näy, mutta Siiri voitti jokaisen kolmen koiran vetokisan. Nuorisolla on toki virtaa, mutta mummolla
on sitkeyttä jota hössöttäjiltä ei löydy.

lauantai 9. toukokuuta 2015

Life lately

Hei hei mitä kuuluu? Ainakin laturi kameraan on hankittu, ei siihen mennytkään kuin 7 kuukautta... Todisteena Italiassa räpsityt kuvat.







Italian reissun jälkeen olemme Siirin kanssa viettäneet muutaman viikon Somerolla kouluun liittyvän harjoitteluni merkeissä, ja eilen oli se todella kaikista viimeisin koulupäivä. Siinä se sitten olikin, 18 vuotta koulua.



Siinä on myös lisensiaatintutkielmani. Aika huimaa - hyvä kun muistan tuon laajuisen hengentuotteen väsänneeni, niin sukkelasti koko projekti sujui ja loppui ennen kuin ehdin tajutakaan. Silti laudatur tulossa. Siihen onkin hyvä päättää kaikkien näiden vuosien ajan kirjaimellisen kiitettävästi sujunut urani koululaisena.

Tyypillistä. Kun mulla kerran ei oikein ole mitään sanottavaa eläimellisestä elämästäni eikä varmaan nyt sitten taas hetkeen olekaan, niin sitten sitä tullaan lörpöttelemään ja tunkemaan kuvia iloisesti ohi koko teeman. No, mun blogi, mun jutut. Mahdollisesti muutankin tämän jossain vaiheessa jonkin sortin sekasikiöblogiksi varsinkin jos innostun taas kuvailemaan enemmän. Koiriakin toki voisi pitkästä aikaa koittaa kuvata, ja melkein voin luvatakin, että kuvia on siltä saralta piakkoin tulossa ja kesällä myös, kun niin upeisiin maisemiin päästään. Nyt Siiri on viettänyt maaseudulla turhankin railakasta ja kevätriehakasta elämää, jota on hankaloittanut sen huonontunut kuulo. Jo talvella pohdin onko siitä tullut kuuro, mutta häpeissäni poistin aihetta käsittelevät postaukset, kun kalkkunaleikkeet näyttivätkin parantavan kuuloa. :-D Nyt ei kuitenkaan ole epäilystäkään, etteikö ainakin toinen korvista olisi kuuro tai kuulo siinä ainakin vahvasti heikentynyt - tajusin sen, kun suristelin trimmikonetta korvien juuressa. Ja näin kevätriehan aikaan on raivostuttavaa, kun Siiri vain mennä puksuttaa huumaantuneena hajuista eikä reagoi mitenkään, vaikka korvan vieressä karjuisi. :-/

Ihan kuin me jotain tokoa treenattaisiin.
Kivempia vaan tällaiset kuvat, kun ei
näy kummankaan idiootit ilmeet...

sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Pohjanmaan kevät

Sanovat, että Pohjanmaa on maisemaltaan tylsistä tylsintä seutua, mutta erään Pohjanmaan joen ranta lakeuksineen kyllä sulatti sydämeni - Siiristä ja Wilsonista puhumattakaan. Takana oli kolme viikkoa yhtäjaksoista koulunkäyntiä, päivystystä ja arkityöpäiviä ilman vapaapäiviä, kunnes sunnuntaina pääsimme joen rantaan kaikessa rauhassa pariksi tunniksi kävelemään. Kyllä harmitti, ettei kamerana ollut kuin puhelin.

Olen jo monena vuonna peräkkäin näihin aikoihin todennut, että jotkut asiat eivät koskaan muutu (kunnes ne sitten eräänä päivänä muuttuvat, kai?). Yksi niistä on, aina ja aina vaan, Siirin kevätrieha. Niin sitä porskutetaan vaan menemään vuodesta toiseen, täysillä. Ei askel paina sitten yhtään, vieläkään. Ei mitään tietoa mummoilusta ja köpöttelystä, vaan sama vanha kunnon Sierain siellä painaa mikä se on ollut jo 11 vuotta. Nuorta energiaa täynnä oleva Wilsonkin on vain Siirin perässä kulkeva varjo sen kaiken keväisen energian pirskahtaessa pintaan.

Ai niin, muistaako joku vielä Siirin koko mahanalusen ja lähes kaikki nisät taannoin vallanneet lukemattomat kasvaimet, joiden joukossa oli useita pahanlaatuisia? Nimittäin minä en tahdo muistaa, siksipä ei asiasta ole tainnut tulla mainittuakaan muutamaan (?) vuoteen. Neljä vuotta tulee nyt täyteen nisien poistamisesta. Leikkauksen jälkeen takana neljä vuotta täyttä virkeää elämää, jolle ei näy vieläkään loppua. Ei pöllömpi operaatio ollut se, ei ollenkaan. Olen ikuisesti kiitollinen kaikista näistä terveistä vuosista, joita olemme Siirin kanssa saaneet viettää.

Vaikka ihan hirveitä, kamalia, haisevia elukoitahan nuo ovat, kuten miehen kanssa aina leikkisästi kauhistellaan. Tuonkin jokireissun jälkeen koiria sai suihkutella varmaan parikymmentä minuuttia, ja senkin jälkeen tuntui, että kuraa on kaikkialla. Ja tietenkin huoneeni kahdesta sängystä piti joka kerta mennä sinne omaan sänkyyni aina kun vain silmä vältti, ei suinkaan koirapeitoilla vuorattuun sänkyyn. Mutta itsepä olen tieni valinnut - elämäni luppakorvaisten eläinten kanssa - ja jotenkin ihmeessä siitä vaan nauttii. :-D




Alla konkkaronkka matkalla kohti etelää, vähintäänkin kyseenalaisella tyylillä lääkevarastoni laajennuttua - mutta pääasia, että matkalla kuitenkin. Ensi viikolla onkin Wilsonin aika palata Somerolle, sillä lähden ensin viikoksi reissuun, ja sitten vietän muutaman viikon Somerolla itsekin. 

keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Ei mennyt ihan niin kuin elokuvissa

Olen kuukauden päivät asiaa mielessäni veivannut, ja vihdoin uskoisin tulleen lopulliseen päätökseeni: Wilsonin ja minun teiden on erottava, niin vaikealta kuin tämä tuntuukin sanoa. :-( Olen tosin kokenut Wilsonin kanssa tunteita niin laidasta laitaan, etten näe mahdottomana, että muutan taas huomenna mieltäni. Esimerkiksi metsälenkit ovat mulle silkkaa riemua katsellessani Siirin ja Wilsonin mieletöntä, riemukasta menoa ja energiaa.

Uuteen suuntaan minut havahdutti viikko maaseudulla, jossa havaitsin hyvin Helsingin elämän kontrastin maaseutu-Wilsoniin. Se on niin vilpittömän ihana, täydellinen ja elämäniloa pursuava koira - niin kauan, kun lähihuudit ovat hiljaisia. Oi sitä autuutta ja onnea, kun aamupissatuksella vain avaa oven ja katsoo Wilsonin iloista kirmaamista metsikössä. Pissalenkki kerrostalosta aseman vieressä aamuruuhkassa onkin sitten toisenlainen tarina, ja se on kuitenkin sitä normiarkea, jota ainakin huomattavan osan vuodesta elämme. Ja puhuttu on, että muuttoa maaseudulle ei välttämättä ole vielä jopa vuosiin tiedossa, vaikka haaveita sinne muuttamisesta olisikin. On toki olemassa keinoja, joilla puuttua ongelmaamme, mutta ne vaatisivat suuren suurta kärsivällisyyttä, valtavaa ajallista panostusta ja enemmän resursseja. En koe, että olisin valmis lähtemään siihen taistoon varsinkin, kun Wilsonin on mahdollisuus asua maalla sille niin paljon miellyttävämmässä ympäristössä.

Nyt molemmat koirat viettävät vielä kanssani rauhallista maaseutuhenkisempää (ja valitettavan tapahtumaköyhää...) elämää vieraalla seudulla, mutta sen jälkeen on aika jollekin muulle. Meillä on ollut Wilsonin kanssa paljon iloisia hetkiä ja olen toisaalta myös niin nauttinut näistä kuukausista kahden koiran kanssa. Olenkin onnellinen että sain tutustua Wilsoniin, ja minun tulee sitä kova ikävä, jos nyt maltan siitä enää luopua. Uskon kuitenkin, että tämä on Wilsonille parempi ratkaisu.

lauantai 7. maaliskuuta 2015

Reissussa

Reissukohde numero 1 päällä! Lauantaina pakkasin kuten niin monet kerrat aikaisemminkin koko pienen elämäni autoon - ja siihen elämään lukeutuu nyt siis myös kaksi koiraa. :-) Eihän se auton pakkaaminen nyt ihan kaikkien taiteen sääntöjen mukaan mennyt tällä romu- ja eläinmäärällä, mutta hyvin silti selvittiin yhdeksän tunnin elosta tien päällä.

Nallikari, Oulu
Fiilikset Wilsonin kanssa ovat viime aikoina heitelleet laidasta laitaan, mutta niin on myös sen sosiaalisuusaste. Lauantaina teki melkein mieli tirauttaa pienet itkut Oulussa, kun Wilson ei uskaltanut koko illan aikana mennä tervehtimään ystävääni. Tosin yön aikana jotkut johdot Pieneläimen päässä napsahtelivat paikoilleen ja aamulla olikin meininki sitten aivan päinvastainen. Tassu vain läiskyi. Yksi ilta viikolla käytiin taas uudessa kylässä, ja kas kummaa: samanikäinen koiraseura sisätiloissa sai Wilsonin pelot kokonaan katoamaan! Wilsonhan rakastaa muita koiria, ja se rakastaa leikkiä niiden kanssa. Tuli taas semmoinen olo, että kyllä se aito aina niin aurinkoinen Wilson siellä jossain on yhä tallella. :-)



Wilsonin riemua Hertan kanssa katsellessa rupesin miettimään, että pitää oikeasti ruveta panostamaan koiraseuran hankkimiseen Wilsonin virikkeistämiseksi ja elämänlaadun ylläpitämiseksi varsinkin kun ei me nyt sitten varmaan mitään "oikeeta" ja hienoa aiota harrastella sen kummemmin. Siirin kanssahan moista ei ole koskaan tullut yhtään ajateltua, sillä se on niin itsenäinen oman tien kulkija, joka ei paljon ympärillä olevista piittaa. Vähän kuten omistajansakin, joka on välillä ihan kohtuuttoman laiska pitämään yhteyksiä muihin ja hakeutumaan uusiin "piireihin". :-D (Sori siitä, jos tätä joku tuttu lukee...) Metsän hiljaisuutta kera omien ajatuksien ja korkeintaan koirien ei toki koskaan tule mikään latautumiskeino pesemään Siirillä ja mulla (ah niin samiksii, niin samiksii...), mutta tottakai vaihtelu virkistää ja piristää toisinaan oikein muikeasti!

Muutenkin elo oudossa paikassa kahden koiran kanssa on mennyt "juuri kuten suunniteltiin". Eli siellä ne nukkuvat huoneessaan kaikessa rauhassa molemmat mun hääräillessä muualla päivät pitkät, ääntäkään päästämättä, vaikka kaikenmoista outoa väkeä ramppaa samassa rakennuksessa jatkuvasti. Perfekt, helppo elämä ja silleen. Ja kaksin yhä kaunihimpi!

maanantai 23. helmikuuta 2015

Kuulumisia

Meistä ei ole enää kuulunut mitään, ja sille on syynsä. Wilsonin kanssa nimittäin hommat eivät sitteen edenneetkään yhtä mukavasti kuin miltä alussa näytti, ja samalla mulla alkoi muutaman viikon todella hurja stressijakso ihan muista, hyvin moninaisista syistä. Nyt alkaa kuitenkin helpottaa ja asiat alkavat järjestyä oikeisiin mittasuhteisiinsa, joten ajattelin muutaman sanasen sen myötä käydä tännekin laittamassa. :-)

Wilsonille siis puhkesi kaupunkiin muuton myötä oikein kunnon mörköikä, jonka mittakaava tuli kaikille aika yllätyksenä ja jollaisesta meillä kellään ei oikein ole omakohtaista kokemusta. Wilsonhan on aikaisemmin elänyt maalla paikassa, jossa ramppaa paljon vieraita ja käynyt näyttelyissä ilman ongelmia, enkä mäkään muista Wilsonin ensimmäistä kertaa jouluna tavatessani jääneeni ihmettelemään mitään sen käytöksessä. Kuitenkin kaupungissa Wilson on viikosta toiseen väistänyt vastaantulijoita ja vieraita eikä uskalla ottaa ventovieraisiin juuri lainkaan kontaktia täällä. Tiedän sen olevan pinnan alla todella sosiaalinen ja ihmisrakas, mutta joku lukko on tässä nyt mennyt päälle.

Wilson oli viikon Somerolla, jossa se oli ollut enimmäkseen taas ihan normaali, oma entinen itsensä mennen tervehtimään vieraita kuten ennen. Viikon jälkeen Wilson oli ollut toisena päivänä näyttelyssä VSP, vaikka mä sydän syrjälläni pelkäsin, miten se nyt suhtautuu tuomariin. Täällä kaupungissa lukko ei tahdo kuitenkaan vieläkään aueta. Tosin muita koiria kohtaan Wilson kyllä on ihan hirveän innokas ja vetää hurjat hepulit koirapuistossa rotuun katsomatta.

Tällä hetkellä mulla on vähän se fiilis, että aika näyttäköön miten tilanne etenee. Olen ehtinyt kuitenkin jo kiintyä voimakkaasti Wilsoniin ja saan siitä hurjasti iloa kotosalla, metsälenkeillä ja koirapuistossa. Minkäänlaisia suunnitelmia aloittaa mitään varsinaista koiraharrastusta lähiaikoina ei ole, joten sen suhteen asialla ei ole mulle mitään väliä. Toisaalta mietityttää, etten ehkä ole valmis panostamaan nyt tähän asiaan sen vaatimalla intensiteetillä, eli ei ole tiedossa makkararinkien kasaan haalimista, kursseja, ei ede sitä arkitokoa jota suunnittelin. Nimittäin pikaisen laskutoimituksen perusteella tulen asumaan ensi kesän loppuun mennessä vähintään viidessä eri kaupungissa maan ääriä myöten ja siihen pari ulkomaanmatkaa päälle, joten mihinkään säännölliseen järjestettyyn aktiviteettiin en pysty sitten mitenkään sitoutumaan. Harrastuksissakin painopisteeni on intensiivikotijumpissa ja koirien kanssa kävelyssä, joita pystyn tekemään ihan missä vaan. Mutta edelleen: haluan katsoa tämän kortin loppuun, sillä tuota pikku probleemaa lukuunottamatta Wilson on kaikkea mitä voin tähän elämäntilanteeseen koiramaisessa mielessä toivoa. :-) Iloa, nuorta verta, jatkuvuutta, helppoa arkea aikuisen koiran kanssa, molemminpuolista vahvaa kiintymystä, Siirin viihdytystä, energiaa, on-offia, seuraa, pysyvyyttä... you name it.

perjantai 30. tammikuuta 2015

Puumaeläimen virkeät eläkepäivät

Yksi suuri ilo, mitä Wilson on tuonut mukanaan, on meidän vanhanpiian virkistyminen. Olen aina pitänyt Siiriä omia teitään kulkevana, muiden koirien ja ihmisten seurasta piittaamattomana, mutta seuraava video puhuu toista kieltä:


Eli pikku puumabileet siinä menossa. :-) Myös koirapuistossa heitellessäni lelua Siiri ja Wilson intoutuvat välillä melkoisiin jahtaus- ja vetoleikkeihin. Paljon olenkin miettinyt, että olisiko Siirin elämä sittenkin ollut onnellisempi, jos se olisi saanut aina elää toisen koiran kanssa? Ehkä. Ilman muuta koirilla on keskenään omia juttujaan, joita ihmisten tarjoamat jutut eivät voi koskaan korvata - ja päinvastoin. Tosin sitä on turha murehtia enää, ja pääseepähän Siiri nyt ainakin nauttimaan virkeistä Puumaeläimen päivistä pikku poikaystävän kanssa.

Tämä virkistyminen on tarkoittanut myös, että neiti on alkanut taas vetämään hihnassa ihan jäätävästi! Ehdin jo huokaista helpotuksesta, että talvet Siiri sentään kulkee nykyään hihnassa kuin normaali kaupunkikoira ja heräilee riehumaan vasta keväthajujen tulvahdellessa nenään. Mutta mieluummin kuitenkin ikinuori ja vetreä veturi-Siiri kuin koiran vanhenemisen mukanaan tuoma ylihelppo elämä. ;-)

Touhumme ovat edelleen koostuneet puhtaasti tavallisesta arkielämästä: käppäiltyä ja ihmeteltyä Wilsonin kanssa vilkkaan lähiön meininkejä tulee päivittäin semmoinen 1-2 tuntia yhteensä. Pakko myöntää, että entinen aktiivikoiraharrastaja minussa ei ole vieläkään nostanut päätään, sillä inspiroidun eniten ihan näistä arkisista jutuista käppäilyineen ja koirapuistoleikkeineen - kaikki muu tuntuu niin etäiseltä ja kaukaiselta. Arkitokoon tosin on suunniteltu, että W:n kanssa osallistuttaisiin. Pmmp:tä mukaillen: "sitä mitä yritin minussa koskettaa, tajusin ei oo ehkä enää olemassakaan". No, aika näyttäköön. Ja aika aikansa kullekin. Joskus myöhemmin voi vielä olla aika jollekin muulle.

sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Wilson virallisemmin

Valitettavasti edelleenkään mulla ei ole ensimmäistäkään kuvaa tarjota sattuneesta syystä, mutta kuvaamisen sijaan olen kahlaillut jalostustietokantaa päivittäen aivan auttamattoman vanhentuneita tietojani. Myönnetään, että tuota olisi jos ei muuten, niin ihan vaikka esimerkin antamisen nimissä kannattanut harrastaa mieluummin ennen sitä uuden koiran hankintaa, mutta kuten sanottua, Wilsonin hankinta oli perin intuitiivinen päätös. Kysäisin, näin, ihastuin - as simple as that.

Wilsonin tiedothan jalostustietokannasta löytyvät siis täältä.

Kuten tietokannasta voi nähdä, Wilson on muutamassa näyttelyissäkin käynyt saavuttaen yhden sertin. Ja mahdollisesti näyttelyura jatkuu mikäli saadaan näyttelylainat järjestymään järkevästi. Itsehän olen näyttelyissä viimeksi näyttänyt naamaani ehkä joskus vuonna 2008, joten luonnollisestikaan en ole antanut mitään näyttelyttämislupausta. :-D Tosin myönnetään, että pikkaisen kutkuttelisi käydä vilkaisemassa millaista se meininki niissä nykyään on, ja ehkä jopa ilmoittaudutaan yhteen näyttelyyn keväälle. Mutta ähäkutti, enpäs kerrokaan minne. Siinäpä onkin teille kävijätilastoista bongaamalleni valtavalle määrälle uusia kävijöitä pähkinä purtavaksi. :-P

Intuitiiviseen valintaani vaikutti voimakas oletusarvo Wilsonin tulevasta terveestä elämästä. Se kuuluu siihen jalostuslinjaan, joka tuli erittäin tutuksi jo omina Somero-vuosinani ja aktiivikoiraharrastusaikoina. Sukutaulusta löytyy Siirin äiti Saara, joka on vahvasti vaikuttanut tämän jalostuslinjan nykyiseen erinomaiseen lonkkaterveyteen. Esimerkiksi Wilsonin äidin Glorian viimeisin lonkkaindeksi on 124, joka on loistava. Lisäksi minulla on todella vahva omakohtainen kokemus tämän kyseisen vuosikymmenien taakse juontavan "kantalinjan" perusterveydestä niin pitkältä ajalta kuin kykenen asioita muistamaan, esimerkiksi ihan jo peruskorvatulehdusten ja hotspottien hoito eliminaatiodieeteistä ym. puhumattakaan oli mulle täysin uutta ja vierasta ennen kuin ne tulivat opinnoissa vastaan. Sittemmin olen hyvin konkreettisesti kokenut ja nähnyt miten yleisiä allergia- ja atopiataustaiset, usein hoidollisesti hyvinkin haastavat ihosairaudet ovatkaan ja että niissä perimän vaikutus on vahva, joten tätä taustaa Wilsonissa osaa todellakin arvostaa.

Wilsonilla on kahdeksan keväällä 3 vuotta täyttävää vanhempaa sisarusta, joista 7/8 on tutkittu ja tervelonkkaisiksi ja -silmäisiksi todettu, lisäksi 6/8 on läpäissyt taipparin ekalla yrittämällä ja suurin osa valioita. Ei pöllömmät tilastot. :-)

tiistai 20. tammikuuta 2015

Going great guns, eli ensikokemuksia Wilsonista

Arki Wilsonin kanssa on lähtenyt rullaamaan jouhevasti, ja ajattelin koulutöitä vältellessäni hieman tarinoida minkälainen poika tämä nuorukainen onkaan. Ensinnäkin se tärkein ominaisuus, eli kyky erottaa milloin on aika toiminnalle ja levolle on ihan täydellinen, ja on-off-napin toimivuus vetää vertoja Siirin vastaavalle. Wilson on todella rauhallinen poika sisällä silloin, kun mitään ei tapahdu ja syventyessäni omiin juttuihini se hyvin nopeasti ottaa Siiristä mallia ja pistää maate (ellei ne päätä keskenään pitää jotain puumailubileitä...). Se ei myöskään käytännössä hauku juuri missään tilanteissa, mistä varsinkin mies on todella tyytyväinen. Mulla on nyt viimeisiä pakollisia kursseja koulussa menossa, mikä tarkoittaa että olen päivät pääasiassa kotona koirien kanssa ihan täällä Helsingissä (ai mitkä luennot, mitä ne sellaiset on???), mutta kuulemma yksinolonkaan kanssa ei pitäisi olla mitään ongelmia ja hyvin vaikea kyllä kuvitellakin. Toisaalta välittömästi Wilsonia kutsuessani se on valmiina "ihanmihintahansa" ja ulkona ihan silmiinpistävän aktiivinen kaikessa mitä tekee. Energiaa kyllä varmasti riittää just tasan niin kauan kuin meininkejäkin.

Miellyttämishalu Wilsonilla on ihan jotain käsittämätöntä. Esim. Siirin kanssa kaikki motivaatio mm. tokoon on rakennettu lelu- ja namipalkan kautta, sillä niin mamiriippuvainen kuin se onkin, niin kehut ja silitykset ovat sille aika yhdentekeviä palkkioita. Wilson taas jotenkin "sulaa" ihan täysin kehuista ja huomiosta ja tuntuu, ettei mikään voi olla sille parempi palkka kuin ihmisen huomio itsessään. Vaikkei sitä ole ilmeisesti juuri koulutettu mitenkään, niin vapaanaollessaankin se reagoi ihan silmiinpistävän nopeasti ja räjähtävästi jokaiseen kutsuuni. Toisaalta Wilson on myöskin hyvin herkkä negatiiviselle palautteelle ja yksikin ihan normaalipainolla sanottu kielto tuntuu olevan sille riittävä. Esim. meillä miehelle on pyhä asia, etteivät elukat tule sohvalle ja makkariin, ja olenkohan mä kerran Wilsonia kieltänyt kummastakin, ilman sen suurempaa dramatiikkaa tai aerodynamiikkaoppituntia. Ja tyyppi on sentään Somerolla loikoillut jokaikisessä sohvassa ja nukkunut ihmisten kanssa sängyssä! On kyllä helppo elämä! Toisaalta hiukankaan kovia otteita käsittävällä, laumanjohtajuusteoriaan perustuvalla kasvatuksella Wilsonin saisi varmasti helpolla "pilattuakin" sen pehmeyden takia. Tuskinpä mä kuitenkaan onnistun siinä kun olen vuosikymmenen kouluttanut ja elänyt hyvin alistuvan ja laumanjohtajuusasian ihan sataprosenttisesti ignooraavan koiran kanssa suomatta varmaan ensimmäistäkään ajatusta nk. dominanssille Siirin ja mun yhteiselon aikana.

Wilson on siis elämänsä ensimmäiset kuukaudet elänyt siis maalla ja luonnollisestikin tämä maalaisuus kyllä ovesta ulos rappuun astuessa vielä vähän näkyy - toisaalta verrokkina mulla on toisen hihnan päässä yli seitsemän vuotta kaupungissa asunut "kaiken nähnyt" viilipytty mummokoira. Wilson on periaatteessa tosi innoissaan remmilenkeillä kaupungissakin, mutta toki täydelliseen ignoranttilenkkikaveriin tottuneena pistää silmään miten tarkkaan se seuraa kaikkia vastaantulijoita osittain tietämättä miten kaikkiin uusiin häiriötekijöihin pitäisi suhtautua. Mutta lienee kai aika luonnollista maalaispojalle. Wilson ei ihan päätäpahkaa mene jokaisen tuntemattoman luo, mutta kyllä on erittäin sydämellinen, kun saa omaan tahtiin tutustua. Moninverroin reippaampi se on kuin mun nykyinen "täydellinen unelmakoirani", entinen arkajalkani Siiri oli kaupunkiin muuttaessa kolmevuotiaana... Tekee kyllä tosi gutaa Wilsonille kun jokainen pieni pissatuskin on täynnä häiriötekijöitä näin Helsingin lähiössä, aseman ja parin koirapuiston lähellä toistaiseksi vielä asuessa. Enpä ole vuosikausiin muistanut miettiä sitä, mikä suuri etu nuoren koiran omistajalla on saada asua kaupungissa! Tuli mukavat throwbackit siitä, miten aikoinaan Siirin pentuaikoina yritin epätoivoisesti saada vanhempia kuskaamaan mua lähikaupunkeihin Saloon tai Forssaan, jotta olisin saanut Siiriä totutettua suuren maailman ihmeisiin... Pääasiassa jouduin tyytymään johonkin Someron pikkukaupungin parkkikseen. :-D

Arvennette varmaan, että ensimmäinen tavoite ja operaatio mulla on koulia Wilsonista kunnon kaupunkikansalainen ja harjoitella ihan arkitottelevaisuuskäskyjä. Katsotaan sitten, josko sen myötä innostuisi opettamaan ihan tokoliikkeitä. Nimittäin toko lienee tässä elämäntilanteessa ainoa järjellinen harrastusvaihtoehto, sitä kun voi harjoitella missä vaan. Esim. mihinkään agilityseuraan sitoutuminen ei ole nyt järkevää ja tuskin mahdollistakaan poikkeuksetta aina pk-seudun ulkopuolelle vievien töiden ja nurkan takana odottavan "jonnekin" muuton takia.

PS. Opin vasta äsken, että Wilsonin virallinen nimi on Adamant's Going Great Guns. Se tarkoittaa kutakuinkin "tosi hyvin menee", joten oli pakko lisätä se jälkikäteen tonne otsikkoon. ;-) Sitä paitsi luulen, että joku muukin tässä perheessä saattaa tykätä tosta nimestä ihan oman harrastuksensa tähden...