torstai 20. tammikuuta 2011

Agitreenit Purinalla


No niin, vuoden ensimmäiset agilitytreenit takana. Tehtiin ylläolevaa kolmosluokan rataa. Väkersin ratapiirroksen jälleen ulkomuistista, joten mittasuhteet ym. ovat varmaan päin helvettiä, mutta älkää antako sen häiritä.

Alkuun kakkosesteen taakse ottamaan koira vastaan, kolmoshypyltä putkeen valssilla ja juoksujalkaa koiran edelle kuutosesteen luo vetämään koira niistolla aidan yli. Tuo kohta sujui hyvin, sillä ymmärsin laittaa tossua toisen eteen koiran ollessa putkessa. Kasin jälkeen haltuunotto vastakkaisella kädellä ja ohjaus putken oikeaan päähän - tämä meni ekalla kierroksella plörinäksi ja Siiri pääsi karkaamaan A:lle. Väli 11-12 oli aika vaikea kun putki oli niin mukavasti tyrkyllä. 13:sta (liian oikealla tuossa) jälkeen takaa leikkaus ja kepeille, jotka eivät järin mairittelevasti väärältä puolen sujuneet. No, eipä ollut helpoin keppikulma. 18:sta hyvissä ajoin kääntö seuraavalle aidalle, niin hyvin sujui.

Rata tuntui aika kivan virtaavalta kolmosluokan radaksi, mutta silti kaikenlaista sählinkiä tuli varsinkin toisella kierroksella. Ohjauksen pitää vaan mennä just eikä melkein kohdilleen, jos Siiri on tuolla tuulella - pienikin virhe esim. rintamasuunnassa saa sen silloin sinkoamaan väärälle esteelle. Tiukoissa kohdissa pitää ottaa haltuun, tarvittaessa vastakkaisella kädellä.

Kontaktit olivat oikein hienot, enkä yhtään himmannut vauhtia niillä! Ennen ohjattua osuutta palkkailin juoksukontakteista heittämällä lelua alas ja eteen - toimii Siirillä, tuo saa sen kiitämään alastulokontakteja tasaisesti kuin juna. Luultavasti kontaktivirhe kisoissa tuli kun huutelin seuraavaa estettä Siirin ollessa vielä kontaktilla, sillä rauhallisesti ohjattuina niiden pitäisi olla aika varmat.

Ei kommentteja: