sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Agikisailua

Käytiin eilen illalla Hyvinkään kisoissa hyllyttämässä pari rataa. Tarjolla oli kaksi Ritva Herralan suunnittelemaa agilityrataa ja etenkin ensimmäinen oli teknisesti varsin kinkkinen - paljon ei tuloksilla sillä radalla juhlittu, nollia tuli yksi ja hyllytysprosentti oli suuri. Varsinkin oikeisiin putken päihin ohjaamisen kanssa sai molemmilla radoilla olla tarkkana. Hyllyhän meillekin sitten napsahti, ja ihan perusohjausmokan takia. Siiri oli tulossa mutkaputkesta, ja tarkoitus oli jatkaa viistosti vasemmalle muurille. No, tein siinä kohtaa saman typerän virheen mitä joskus treeneissäkin, enkä ollut vastaanottamassa Siiriä putkelta vaan jätin sen selän taakse olettaen sen osaavaan kääntyä muurille itse... No eihän se kääntynyt, vaan hyppäsi suorassa linjassa putken tulopään kanssa olleen pituuden väärään suuntaan. Näin siinä käy, jos olettaa eikä ohjaa. Siiri oli kyllä mukavan pirtsakka ja sinkoileva radalla, ei ollenkaan niin tahmea mitä viime kisoissa - siitä olen todella iloinen. Se olisi tuolla tuulella vaatinut paljon tiukempaa ja kurinalaisempaa ohjausta.

Toisella radalla Siirille tuli ensin kieltovirhe mutkaputkella, jonka taaempaan päähän piti ohjata hyppy-muuri-irrottelun jälkeen. Olin luultavasti niin keskittynyt ohjaamaan Siiriä ohi putken väärän pään, että unohdin kääntää ja "työntää" sen suoraan juoksulinjaan nähden poikittain sijainneeseen putken päähään. Putken jälkeen oli 90:en asteen avokulma kepeille, rengas ja hyppy 90:en asteen kulmassa juoksulinjaan nähden. Tässä kohtaa Siiri jostain syystä ajautui hypyn väärälle puolelle ja hyppäsi sen väärään suuntaan. Joku ohjausmoka varmaan sekin - vaikea analysoida näitä omia suorituksia jos ei kisoissa satu olemaan suoritustamme silmä tarkkana tiiraavia tuttuja, sillä harvoin tiedostan ja muistan tarkkaan mitä tein radalla. :-D

Tänään käytiin hakemassa oikein kunnon euforiaa ja aurinkoterapiaa ulkona 1,5 tunnin juoksulenkiltä. Olipas ihanaa, minä sitten rakastan noita pitkiä, verkkaisia juoksulenkkejä! Niillä saa väsytettyä kunnolla itsensä, mutta samalla voi antaa ajatusten virrata ja nauttia maisemista. Ja kuten jo olen todennutkin, niin pitkillä ja rauhallisilla lenkeillä karpin rasvapolttoinen moottori on parhaimmillaan. Vauhti oli täsmälleen sama (8,7 km/h) mitä viikko sitten, mutta kesto hieman pidempi. Hyvin jaksoin juosta, ja varmaan olisi mennyt paljon enemmänkin kilometrejä. Täytyy muistaa, että vielä viime syksynä tunsin itseni sankariksi juostuani vaivaisen viiden kilometrin lenkin.

Ei kommentteja: