lauantai 5. helmikuuta 2011

Kakkosten korkkaus ja eka LUVA + agilitypohdintaa

Olipas perin agilityntäyteinen päivä! Aamulla olimme agilitytreeneissä BAT-hallilla. Ohjaaja ei ollut paikalla, mutta saimme kyllä kaikenlaista pientä kivaa treenailtua vaikka Siiri räyhäsikin niin, että koko halli raikasi.

Iltapäivällä oli HAU:n järjestämät kakkosluokan kisat, joissa tarjolla oli hyppyrata ja kaksi agilityrataa, kaikilla tuomarina Kari Jalonen. Ihanaa, kun kaikki radat olivat peräjälkeen niin ei tarvinnut koko päivää Purinalla viettää! Ensimmäinen rata, hyppäri, meni melkoiseksi estesähläilyksi: kepeiltä keskeltä virhe, pituudelta kaatui pala ja lopuksi vielä putkelta kielto ihan helpossa kohdassa. Varmaan en loppusuoralla enää juuri panostanut ohjaamiseen. Yliaikaakin tuli jotain seitsemän sekuntia kaikkien korjailujen takia, eli ei järin hieno aloitus...

No, ei muuta kuin uutta rataan putkeen vaan. Nyt me onnistuimme: saldona 0-tulos, AV -2,82, sijoitus 3/30 ja ensimmäinen LUVA kakkosista! Nollia ei tainnut kolmen parhaan lisäksi muita tulla, ja se oli meidän onnemme, sillä vauhdissahan Siiri ei parhaimmillaankaan tule koskaan pärjäämään bordercollieille jo pelkästään fysiikkansa takia.

Viimeisellä radalla tuli taas keppien keskellä samanlainen aivan turha virhe kuten ekallakin radalla ja pian sen jälkeen hyllytimme radan Siirin mennessä putken väärään päähän. Voi halvatun vattu noita keppejä, siis oikeesti nyt jumalauta, Siiri on kerrassaan vaan niin huono niillä ja virheitä tulee, kuukaudesta ja vuodesta toiseen, treeneistä ja kisoista toisiin, väärällä ja oikealla puolella, varmisteltuina ja huolimattomasti ohjattuina. Minun puolestani kaikki maailman kepit saisi työntää ikuisiksi ajoiksi paikkaan jonne aurinko ei paista, sillä ei kyllä suoraan sanottuna ole hajuakaan miten tuota kroonisen epävarmalle ja huonolle tasolle jämähtänyttä keppien suorittamista lähtisi parantamaan. No joo, tietysti treenata pitäisi niitä paljonpaljonpaljon ja vielä vähän enemmän, mutta kaikesta huolimatta en kuitenkaan ole valmis maksamaan näin talvella pk-seudun huimia hallivuokraushintoja pelkkien keppien takia kun kaksissa ohjatuissa treeneissäkin jo käyn. Niissä olen treenannut keppejä sen minkä olen voinut, joten nyt on vähän no can do -olo.

Toinen näissä kisoissa kristallisoitunut, agilityuraamme vielä jossain vaiheessa jarruttava ongelma on Siirin liian hidas vauhti. Kyllä, luitte aivan oikein, myös kaikki meidän kanssa samoissa treeniryhmissä treenaavat. Okei, kuten jo sanoin, Siiri ei tule ikinä mitenkään yltämään bortsujen tasolle vauhdissa ja sitä minun on ihan turha harmitella, ja sprinkuksi sen vauhti on kisoissakin ihan ok. Kuitenkin näitä himmailukisoja on nyt viimeisen puolen vuoden aikana ollut liikaa, ja minun on pakko myöntää, että kisatilanteissa Siiri ei ole sama koira kuin treeneissä. Se saattaa tehdä ulkopuolisen silmin siistiä, reipasta ja hyvää työtä, mutta se ei kuitenkaan yksinkertaisesti ota itsestään läheskään täysiä tehoja irti. Onhan se nyt aivan selvää kun vertaa esim. treenien ja kisojen ohjauspohdintojani: treeneissä hiomme ennakoivaa ohjausta ja mietimme ehdinkö tekemään sitä ja tätä, kisoissa taas saan parhaani mukaan vedättää ja hoputtaa Siiriä. Treeneissä Siirille on tullut jo tavaksi sinkoilla sumeilematta sinne esteelle minne sen nenä näyttää ollessani hitusenkin myöhässä, kisoissa taas estehakuisuutta on turha pelätä ja miettiä ohjausta suunnitellessa. Njoo, onhan tuolla puolensa. :-D

No, ehkä saan kuitenkin laukaistua jotenkin nuo Siirin kisahimmailut, sillä ne tuntuvat painottuvan paljolti radan alkuosuuteen, kuten tänäänkin. Kisalähdössä Siiri on kuin huumattu normi-Siiriin verrattuna, mutta yleensä aina jossain vaiheessa se huomaa, että ai tää olikin tämä juttu, eihän tässä tapahdukaan mitään pahaa. Loppusuoralla Siiri onkin sitten jo täydessä vedossa, ja maalissa kiskotaan hullun lailla lelua. Siispä palkkauksen painopistettä pitää siirtää treeneissä alkuun - paljon palkkaa heti jo ENSIMMÄISEN esteen jälkeen yhdistettynä kisamaisiin alkuvalmisteluihin! Viime aikoina olemme tehneet paljon täyspitkiä ratoja, joilla olen palkannut aina vasta aivan lopussa.

Oho, tulipas kauheasti negatiivissävyistä juttua, vaikka oikeasti tämä päivä oli ihan hieno! Meillä on ollut tulosten puolesta erinomaisen onnistunut agilityvuoden avaus, ja motivaatio lajiin ja halua kehittyä siinä on kova.

Ei kommentteja: