Nyt on antibioottikuurin viides päivä menossa. Viljelyn tulokset tulivat pari päivää sitten ja kyseessä oli Staphylococcus Pseudointermedius, jonka pitäisi olla herkkä käytetylle antibiootille. Kyseessä on ihan koiran omaan normaalimikrobistoon kuuluva bakteeri.
Aloin kuitenkin huolestua, kun märkää vaan erittyi ja erittyy yhä antibioottikuurista ja joka lenkin jälkeen tapahtuvasta suihkuttelusta huolimatta. Joten puhelin taas käteen ja muutama soitto - minulla kun oli sellainen mielikuva, että antibioottikuurit purisivat todella nopeasti ja tulehtuneesta alueesta tulisi varsin nopeasti puhdas ja siisti. No, ei se nyt ihan noinkaan välttämättä mene tässä tapauksessa. Ilmeisesti märkää oli alkanut kertyä jonnekin piiloon paiseeksi, ja nyt sitä vasta vuotaakin ulos kuurin ruvettua tepsimään - toivottavasti. Punoitus ja turvotus ovat vähentyneet, ja kahta muuta tulehduksen tunnusmerkkiä eli kuumotusta ja kipua en havaitse lainkaan. Siiri on ollut todella pirteä eikä arista haavaa yhtään, vaikka tulehduskipulääkitys loppui jo viime viikonloppuna.
Raivostuttaa kyllä tämä käytännön näppituntuman puute. Olen melkein jo kolme vuotta hikoillut lukuisten eläinlääketieteellisten kirjojen parissa ja päntännyt yksityiskohtaisesti mm. tulehdusprosessin kulkua ja lääkeaineiden vaikutusmekanismeja napsien tenteistä tasaisesti lähinnä nelosia, ja silti - tai ehkä juuri siksi - olen aika pihalla tämmöisen "oikean elämän" tulehduksen arvioinnin kanssa, hermoilen jostain vaarattomasta imunesteen kiertohäiriöstä ym. kivaa. Hohhoijaa, pääsisipä jo kunnolla klinikalle ihan oikeasti tekemään ja näkemään asioita. Onneksi sekin aika koittaa vielä!
Vaikka Siirin yleisvointi on ollut aivan priima jo pitkään, niin jatkamme minimilenkityksellä vielä ainakin viikonlopun yli. Raukka, sillä on varmaan ihan uskomattoman mälsää ja tylsää, sillä se on itse koko ajan kuvitellut olevansa täysin terve ja toipunut! Varsinkin iltaisin Siiri on niin täpinöissään uloslähtiessä, ettei sille meinaa saada kurapukua puettua. No, patoutuneesta energiastaan ja suuresta toiminnantarmostaan huolimatta se on onneksi äärimmäisen sopeutuvainen koira eikä luonteelleen ominaisesti protestoi mitenkään häiritsevästi edes tällaista toista viikkoa jatkuvaa aktiviteettien ja kunnon lenkkien puutetta. Mahdanko koskaan enää saada yhtä täydellisen toimivan on/off-napin omaavaa koiraa?
0 kommenttia:
Lähetä kommentti