Agia! Tokoa! Ja vähän muutakin.

Olemme olleet Siirin kanssa yllättävänkin ahkeria agitreenailijoita tänä syksynä, ja käyneet mahdollisuuksien mukaan sekä HSKH:n sprinkkutreeneissä että ainejärjestöni koirakerhon K9:n treeneissä. Aluksi kaduin päätöstäni ilmoittautua K9:n treeneihin tajutessani, että kouluttajan saaminen niihin ei ole aivan itsestäänselvyys ja hintakin oli noussut reippaasti aikaisemmasta (no shit Sherlock!), mutta loppujen lopuksi olen todella tyytyväinen siihen, että saimme sieltä treenipaikan. Kouluttaja löytyi, olemme saaneet jo monta erittäin hyvää treeniä ja lisäksi sprinkkutreenien talvitreenaus jäänee vähän katkolle HSKH:n uuden treenihallin valmistumisen jäädessä jonnekin ensi vuoden puolelle. Paikkana K9:n treeneissä on Hakkilan halli, joka on minusta paljon Purinaa mukavampi ja pisteenä i:n päälle sijaitsee 10:en minuutin ajomatkan päässä.

Nyt olen nautiskellut pitkästä aikaa hyvällä omallatunnolla kaikista kouluvelvotteista vapaasta viikonlopusta, ja sen innoittamana päätin treenata tokoakin! Siiri oli tietysti aivan superinnoissaan, ja tuli vähän paha mieli kun olen riistänyt siltä sen rakkaan "Tokotokomaan". Koskaan ei onneksi tunnu olevan liian myöhäistä aloittaa Siirin kanssa EVL:n tahkoaminen uudestaan, sillä uskomattoman syvällä nuo tokoliikkeet sen päässä istuvat ja pienet teknisetkin jutut palautuvat aina nopeasti sen mieleen sopivilla harjoitteilla. Syvä yhdessä tekemisen palo ei koskaan tunnu Siiriltä sammuvan - päinvastoin, siitä on vuosien saatossa hioutunut harrastuskoirana melkoinen timantti nuoruusaikojen arkajalkaan verrattuna. Vauhdissakaan ikävuodet eivät totisesti Siirillä näy vaan se pääsee vielä aivan yhtä ketterästi ja lujaa kuin parivuotiaat. Ikään liittyvää nivelrikkoakaan en Siirin kohdalla erityisemmin pelkää: Siirillä on priimat A-lonkat ja vaikka se on melko kookas, niin terve rakenne ja sutjakka kestävyysjuoksijan olemus (55 cm / 23 kg) antavat hyvät eväät vetreään vanhemman koiran elämään.

Pitää tuota tokoa ruveta enemmän harrastamaan jo senkin takia, etteivät loistavat lähitreenausmahdollisuudet mene hukkaan. Tässä aivan meidän talon vieressä on nimittäin täydellisesti tokon treenaukseen sopiva kenttä: tilava, piiloja löytyy, hyvin harvoin kenenkään käytössä ja silti pimeällä kunnolla valaistu. Lyhyen kävelymatkan päässä on myös paljon muitakin sopivia treenaukseen sopivia paikkoja. En ainakaan voi selitellä treenaamattomuutta sillä, etten jaksa lähteä ajelemaan johonkin kauemmas treenaamaan.

Ensi viikoksi lähdemmekin viikoksi Somerolle, sillä minulla on lähistöllä töitä tarkastuseläinlääkärinä. Töistä puheenollen niitä on tullutkin paiskittua viimeisen puolen vuoden aikana reilusti, yhteensä peräti neljässä eri työpaikassa! Kesällä en pitänyt ensimmäistäkään vapaapäivää, ja taitavat myös molemmat kaksi syyslomaviikkoa ja ainakin osa joululomasta mennä töissä. Hieman rankkaa on, sillä koulussa on nykyään ihan hurja tahti kandivaiheeseen verrattuna ja pelkistä tentteihin lukemisista on turha haaveillakaan enää. Kouluhommiin saisi helposti kulutettua kaiken ajan, mutta hajoiltuani kaiken pieneläinsisätautiopin läpikäyntiin reilussa kuukaudessa ja vietettyäni päiviä kellon ympäri koulujuttujen parissa laiminlyöden kaikkea mahdollista itselleni tärkeää päätin, että otan sen itselleni, eläimilleni, harrastuksilleni, parisuhteelleni jne. kuuluvan ajan vaikka väkisin - sitä ei nimittäin edes maailman kivoin koulu minulta vie, hitsi viekööt! En alistu siihen enää, ettäs tiedät koulu! Niinpä marraskuulle on vaikka mitä kivaa suunnitelmissa. :)

Hups, ajatus lähti vähän harhailemaan. Töihin palatakseni talous on nyt niiden ansiosta ainakin joksikin aikaa turvattu ja voin mm. Siirin kanssa tehdä juuri sitä mitä haluankin. Tärkeää on myös olla hätävaraa mahdollisiin tuleviin eläinlääkärikuluihin, sillä vakuutusta ei Siirille enää mistään saa (korjatkaa, jos olen väärässä!). Ja voin sanoa, ettei ollut kivaa viime keväänä maksella huimaa eläinlääkärilaskua opintotuen (+lainan) ja kesätyösäästöjen turvin... Se, etteikö rahalla muka saisi ostettua onnea ei kyllä täysin pidä paikkaansa, sillä jos eläinlääkärilaskuja tarvittaessa makselemalla saan Siirille yhtään lisää elämisen arvoista, laadukasta elinaikaa niin ei ole epäilystäkään, etteikö se toisi myös minulle rahassa mittaamattoman määrän onnea!