lauantai 4. helmikuuta 2012

Agikisat

Taas Vuokkoset Areenalla kisaamassa, tällä kertaa BAT:n kisoissa. Kaksi agilityrataa oli tarjolla. Ensimmäinen rata tuntui tosi kököltä: Siiri laamasi taas alussa ja itse ohjasin miten saattuu. Vitonen aidan ohituksesta ja yliaikaa 3,70, huh huh... Taas Siiri oli jotenkin liian unessa lähdössä ja virkosi vasta loppua kohden, tällöin nuo alut voivat olla juuri tuollaisia todella tönkköjä.

No, seuraavaa rataa varten palkkailin ensimmäisen lämmittelyesteen ylityksestä ja virittelin muutenkin paremmin. Toimii - B-radan meno tuntui tosi sujuvalta heti alusta lähtien ja aikavirhe oli lopulta -6,68! Tämä lienee sitä meidän todellista tasoa, joka saavutetaan nuo kisojen alkulaamailut selättämällä. Olisimme sijoittuneet kyseisellä ajalla toiseksi nollaradalla, mutta valitettavasti Siiri oli mennyt tekemään A:lla kontaktivirheen ilman, että huomasin. No, en jaksanut tuosta harmistua, sillä olin niin tyytyväineen oman tasoiseemme tekemisen meininkiin. Ja kontaktivirheethän eivät ole meille mikään "big thing" niin kuin joillekin agilityharrastajille, sillä en ole koskaan vaatinut Siiriä pysähtymään konktakteilla (jonka järkevyydestä voidaan kyllä keskustella) ja useimmiten ne sujuvat hienosti. Joskus harvemmin noita virheitä kuitenkin tulee, ja niille ei vain voi mitään. Haha, mikä asenne meikäläisellä, jotkuthan keskeyttävät koko radan pelkästään siitä, että koira ei pysähdy kontaktille (ymmärrän kyllä syyn). En vaan todellakaan jaksa edes harkita enää tässä Siirin elämänvaiheessa mitään kontaktien uudelleen opettamista varsinkin kun ne 95-prosenttisesti sujuvat treeneissä ja kisoissa hyvin. Joten näillä meidän todella kyseenalaisilla "juoksukontakteilla" mennään jatkossakin ja toivotaan, että niitä kontaktivirheitä ei ala tulla enempää kuin tähänkään saakka.

Ei kommentteja: