perjantai 24. helmikuuta 2012

Liikuntainspiraatiota kiireen keskellä

Liikuntanarkkari Veera täällä hei. Tälle viikolle on jotenkin päässyt kasaantumaan normaalien kouluhommien lisäksi kahden päivän Kööpenhaminan keikkareissu (luentojen kanssa päällekkäin, tietty...), kaksi päivystystä eläinsairaalalla ja täysi työpäivä parinsadan kilsan päässä, mutta silti mulla on tuon työpäivän ja kaiken autossa istumisen päätteeksi muka jotenkin aikaa räpeltää koko ilta uudenkarhean sykemittarin kanssa ja aloittaa uusi intervalliohjelma. Mieluisa liikuntaharrastus vaan antaa niin hurjasti energiaa ja innostuksen kipinöitä kiireiseenkin arkeen, niin kliseiseltä kuin se kuulostaa!

Kuten olen tainnut mainitakin, niin olen innostunut kovasti maailman parhaimpana pidetyn voimaharjoitteluvalmentajan ja BioSignature -menetelmän kehittäjän Charles Poliquinin opeista, ja lähes joka ilta silmäilen jotain artikkelia Poliquinin sivuilta. Hänen hyvin negatiivisen suhtautumisen aerobiseen harjoitteluun otan kyllä vähän suolan kanssa, mutta ajatukset raskaan painoharjoittelun ja intervallitreenien hyödyistä olen ostanut mukisematta.

Nyt päätin tosiaan sitten vihdoin ottaa säännölliset intervallitreenit mukaan liikuntaohjelmistooni, ja sitä varten löysin Poliquinin artikkelien joukosta näpsäkän tuntuisen ohjelman. Samalla tuli korkattua uusi sykemittarini, Garmin Forerunner 210, jossa on aivan täydellisesti tarpeisiini sopiva intervallitoiminto.
Ovathan intervallit periaatteessa toki tuttuja juoksuharrastuksestani, mutta suoraan sanottuna olen aikaisemmin vihannut niitä. Olen aina tehnyt tasooni nähden aivan liian raskaita ja pitkiä intervalleja ilman sykemittarin apua (mullahan ei sellaista ennen jostain käsittämättömästä syystä ole ollut lainkaan!) ja kunnollista suunnitelmaa. Esim. sykettä nostavan osuuden pituuden on useimmiten määrännyt ketutuskäyrän korkeus, ja seuraavaa kiihdytystä aloittaessani olen vielä yleensä kouristellut maitohapoissani. Eipä siis ihme, ettei intervalleista koskaan tullut kiinteä osa harjoittelua, ja kas kummaa, edistyskään juoksussa ei koskaan ollut mitään huimaa harjoittelumääristä riippumatta. Ainainen samanpituisten, tasatahtisten lenkkien hölköttely kun ei oikeastaan juuri mitään kehitä.

Nyt oli kuitenkin aivan eri fiilis treenissä kuin ennen! Syke- ja lepointervallien väleistä piippaava sykemittari ja harjoituksen järkevä kesto sopivine pyrähdyksineen ja riittävine palautteluineen takasivat täyden keskittymisen ja energisen suoriutumisen. Vähemmän voi todellakin olla enemmän. Harmi vaan, että vetovaljaissa juoksemiseen viimeisen puolen vuoden aikana totaalisesti tympääntynyt Siiri ei ollut lainkaan samaa mieltä intervallien hauskuudesta ja laamaili perässä minkä kerkesi. :-(

Myös salin puolella innostus on jatkunut entiseen malliin. Tämän viikon ensimmäisessä treenissä eilen kaikkien flunssaisten treenisekoilujen jälkeen alkoi taas näkyä toivottua "kahden prosentin" edistystäkin useimmissa liikeessä, jee! Ideaalihan siis olisi, että joka kerralla saisi joko yhden toiston samoilla painoilla lisää, tai sitten lisättyä painoa. Treenaillessani jossain kevyen tukkoisuuden ja täysin terveen olotilan välimaastoissa viime viikonloppuna tapahtui jopa jotain aivan päinvastaista... Anteeksi avomieheni, lääkäri-äitini ja Google, en totellut teitä ja pysynyt poissa sieltä salilta.

Ja ikäänkuin liikuntainspiraatiota ei jo olisi tarpeeksi, niin haluaisin kovasti myös kokeilla kahvakuulailua! Vaikuttaa aivan upean kokonaisvaltaiselta lajilta. Taitaa mennä Varpu Tavin ja Kukka Laakson Maanantaisoturit sekä pari kahvakuulaa tilaukseen. :-)

1 kommentti:

Irina kirjoitti...

suosittelen kahvakuulaa! t. kuulailuun hurahtanut Irina :)