perjantai 13. huhtikuuta 2012

Agikisaamassa

Maanantai-iltana oli treenien sijaan vuorossa kaksi starttia agilityradoilla Purinalla HAU:n kisoissa. Alussa Siiriä vaivasi taas se ah niin tutuksi käynyt kisakooma: ennen radalle menoa sellainen täpinä ja "jokojokojoko" -asenne loistivat poissaolollaan ja tilalla oli läjä rauhoittavia signaaleja, mm. epämääräistä seinien katselua ja jatkuvaa maan nuuskuttamista. Kontaktin Siiriin kyllä sai, mutta välittömästi hetsaamisen loputtua Siirin ajatus siirtyi aivan muualle kuin agilityyn ja yhdessä tekemiseen. En juurikaan nykyään hermoile ennen kisasuorituksia eli siitä tuo rauhoittelu tuskin johtuu, mutta jotain tarkemmin määrittelemätöntä ikävyyttä kisatilanteeseen on ilmeisesti joskus yhdistynyt - pysyvästi.

Ensimmäinen startti olikin sitten juuri sitä, mitä tuon radalle menoa edeltävän käytöksen perusteella saattoi odottaa: siistiä, pikkutarkkaa, tasaista, väritöntä, hajutonta ja mautonta puurtamista, josta Siirin potentiaalinen vauhti ja vaaralliset tilanteet loistivat poissaolollaan. Päästyämme maaliin ajattelin nollaradasta huolimatta, että hitto en halua enää kisata, tämä on syvältä! Minua kun motivoi kaikessa harrastamisessamme aivan ylivoimaisesti eniten se vilpitön riemu ja ilo, joka Siiristä loistaa ja jos se hiukankin uupuu, niin it's all for nothing, tuloksista riippumatta. Sitä paitsi mitä mieltä on opetella kaikkia hienoja ohjaustekniikoita, kehittää ennakointia jne. jos kisoissa vauhti on sitä luokkaa, että esim. hyllyttämisvaaraa ei oikeastaan ole ohjasipa miten surkeasti hyvänsä?

Lopputulos tuolta ensimmäiseltä radalta oli siis 0 aikavirheellä -1,12 ja sijoitus 7/40 (ei LUVAa). Eli tulos on paperilla ihan jees, ja jälkeemme jäi vieläpä lukuisia koirakoita puhtaalla radalla ja hitaammalla ajalla. Tuskinpa tuo siis mitenkään erityisen hitaalta ja vaisultakaan näytti jos ei nyt mitään parhaimmista sijoista kisanneiden pikakiitoa ollutkaan (kuka esim. arvaisi, että tällä alkuvuoden kisaradalla esiintyy tätä minun mainostamaani kisakoomaa?). Minä olen kuitenkin yli kahdeksan vuoden aikana niin hitsautunut Siirin kanssa yhteen, että tiedän aivan tasan tarkkaan sen pienimmistäkin eleistä ja olemuksesta milloin se on täysillä omana itsenään mukana ja milloin taas käy puolilla valoilla. Ja tuo rata ei ollut kirkkaimpia valoja nähnytkään. No, ei nyt toki aina tarvitsekaan - onhan meillä treeneissäkin joskus ensimmäinen suoritus myöhempiä vähän hitaampi - mutta kun tämä homma nyt näyttäisi toistuvan kisasta toiseen...

Jälkimmäisellä radalla sitten taas oli ihan eri meininki: Siiri oli heti lähtökarsinassa täysillä mukana, ja lähti mukavalla vauhdilla matkaan. Ihana fiilis! Radan puolivälissä kepeillä kuitenkin tuli virhe viimeisessä keppivälissä ja siitä alkoi sähellys, jonka tarkempia yksityiskohtia en enää muista. Siiri oli kovin irtoavaisella ja räjähdysalttiilla tuulella (JES!!!!) ja hyllyksi se sitten jossain kohdin meni - tällä radalla kun olisikin tarvinnut tiukasti ja tarkasti ohjata sitä eläintä! Mutta hyvä näin, sillä minulle on ihan ykkösjuttu, että Siirillä on maksimaalisen KIVAA radalla. Ja kun Siirillä on kivaa, on minullakin kivaa - that's so simple! Ja niin kauan, kun on kivaa, niin on harrastuksia, joten ehkä meidän agikisaamisemmekin vielä jatkuu. Vaikka nollat, luvat tai niiden puuttuminen eivät nykyään oikein liikautakaan mielialaani suuntaan taikka toiseen pikkuhiljaa viimeisten vuosien aikana jokaisella elämänalueella lähes olemattomiin hiipuneen ja haipuneen kilpailuviettini takia, niin onhan se kuitenkin kiva välillä käydä kisakuntoa testaamassa.

Ei kommentteja: