lauantai 14. heinäkuuta 2012

Antibiootin intracaviaarinen annostelu (sic!) - mission impossible?

No ei nyt ehkä kuitenkaan. Ei edes unettavien luentosalien penkkiä aivan kohtuuttoman paljon suhteessa oikeaan elämään kuluttaneelle ja kaiken käytännön järkensä loppumattomaan turhan tai vähintäänkin siitä kuuluisasta oikeasta elämästä irrallaan olevan teoriatiedon mereen ja kauniiseen tenttimenestysilluusioon kadottaneelle eläinlääkisopiskelijalle.
(Niille, jotka eivät otsikkoa ymmärrä: cavy tarkoittaa marsua, sic! isketään resepteissä perään, jos poiketaan lääkkeen valmisteyhteenvedon ohjeistuksista.)

Edwin kävi viime tiistaina uudestaan eläinlääkärissä, ja paisehan siellä oli. Luultavasti kyseessä on siis hammasjuuripaise kuten epäilinkin, mutta tarkkaa alkukohtaa ei pystytty sanomaan. Päätin yrittää hoitoa täysillä, sillä hoidon onnistuminen kuitenkin riippuu niin monesta eri tekijästä, esim. siitä, mistä kohtaa paise tarkalleen on saanut alkunsa ja kuinka laajalti se on levinnyt luuhun. Se joko paranee tai sitten ei. Uusiutumisriski toki on kohtuullinen.


Leuan alta pilkottaa dreeni.

Eläinlääkärissä Edwin rauhoitettiin, paiseesta huuhdeltiin pois 1 dl juoksevaa mätää, siihen tehtiin avanne ja avanteen yhteyteen tikattiin kiinni dreeni. Mukaan tuli Baytril-kuuri, kipulääkettä ja Primperania. Paisetta huuhdellaan kaksi kertaa päivässä keittosuolaliuoksella ja keittosuola-Baytril-seoksella, samoin kipulääkettä ja antibioottia annetaan suun kautta kahdesti päivästä. Operaation jälkeen mies toi Edwinin ihan mulle varta vasten tänne Turkuun, jotta voin sitä "tehohoitaa" itse (hän joutui menemään moneksi päiväksi töihin). Hirveästi hän on nähnyt vaivaa Eetun eteen uhraten käytännössä yhden kokonaisen vapaapäivän pikkuiseni kuskaamiseen! Onneksi on ihmisiä, jotka ymmärtävät, että "taskulemmikitkin" voivat olla rakkaita ja tärkeitä perheenjäseniä, se ei ole mitenkään itsestäänselvää... Hän pitää vielä ihan itsestäänselvänä, että tehdään nyt Eetun hyväksi kaikki mikä voidaan.

Lääkitsemistuokiot olivat Edwinin kanssa alkuun sellaista taistelua, että useimmiten tihrustin itkua epätoivosta. Se ei voinut ensin sietää noiden lääkkeiden makua ja teki kaikkensa, etten saisi annettua lääkkeitä eläimensisäisesti: rimpuili, väänsi päätään joka suuntaan, pulautti lääkkeet pitkin rinnuksiaan... Tuntui, että lääkkeitä on kaikkialla muualla paitsi eläimen sisällä: turkissa, käsissäni, pyyhkeessä jne. Aluksi lääkkeenantoon vaikutti selvästi tottumattomuuteni marsujen lääkinnässä - onhan tämä ensimmäinen kerta kun olen yhtäkään marsua ikinä lääkinnyt. Nämä nykyiset ovat olleet niin täydellisen terveitä aikaisemmin eikä Eläinsairaalan päivystyksissäkään juuri ole marsuja vastaan mulle tullut. En esimerkiksi ihan ensimmäisillä yrityksillä hoksannut ottaa Edwiniä tiukkaan fiksoituun kainalo-otteeseen pyyhkeen sisään käärittynä ja sekoittaa lääkkeitä johonkin hyvänmakuiseen nesteeseen, mistä olenkin nyt soimannut itseäni aika paljon. Jotenkin sitä varmaan itse kukin ajattelisi, että eläinlääkisopiskelija hoksaa ilman muuta tällaiset pikku kikat, mutta kun sitä käytännön näppituntumaa on kerrassaan vaan niin vähän.


Kaikesta huolimatta pikku potilas on ollut koko ajan hirveän reipas :)
Edwiniltä ei sisua ja oikeaa elämänasennetta puutu!

Ananasmehuun sekoitettuna lääkkeet alkoivat mennä paremmin, mutta pakon kautta on silti koko ajan menty. Asiaa ei yhtään ole helpottanut se seikka, että olen joutunut töideni takia heräämään neljältä Eetua lääkitsemään ja paisetta huuhtelemaan ja painanut monta päivää menemään 4-5 tunnin yöunilla todella stressaantuneena. Mä olen niin toivottoman ahdistunut ja huolissani omien eläinten sairastaessa varsinkin, jos kaikki ei mene niin hyvin kuin voisi. No, ainakin tulevana eläinlääkärinä pystyn sitten täydellisesti samaistumaan lemmikinomistajien huoleen, hätään ja hysteerisuuteen vaikka kyseessä olisi mikä tahansa jonkun mielestä ehkä vähäpätöinen "tirriäinen". Uskokaa mua kaikki ei-eksoihmiset: pienikin eläin voi olla äärettömän tärkeä ja pääsääntöisesti omistajat suhtautuvat niiden hoitoon aivan samalla vakavuudella kuin koirien ja kissojenkin!

Isommaksi ongelmaksi muodostui kuitenkin se, että Edwinin papanat eivät vielä kolme vuorokautta toimenpiteen ja ab-kuurin aloittamisen jälkeenkään olleet normalisoituneet. Häkistä löytyi vain sellaisia epämääräisiä pikku kökkäreitä, jotka eivät papanaa olleet nähneetkään. Niinpä päätimme lääkärin kanssa keskeyttää ab-kuurin, kunnes alkaisi taas normaalia papanaa tulla, ja jo yhden väliinjätetyn annoksen jälkeen näkyikin niitä kaivattuja papanoita. Baytrilhän saattaa marsuilla aiheuttaa suoliston toiminnan lamaantumista, ripulia ja pahimmillaan syömättömyyttä, joista jälkimmäisimmässä tapauksessa kuuri täytyy keskeyttää kokonaan. Edwin on kuitenkin ollut onneksi koko ajan virkeä ja syönyt normaalisti.

Nyt alan sitten piikittää Baytrilliä ihon alle, sillä ei suoliston kautta tapahtuva annostelu suojaa jonkin verran noilta suolistosivuvaikutuksilta. Baytril vaan sattuu olemaan kovasti kudoksia ärsyttävä aine, joten mikään kauhean kiva vaihtoehto tämä ei ole. Pistokohtaan saattaa kehittyä paiseita, granuloomia tai rupia. Ongelmana on myös, että apukädet ovat lähes välttämättömät, ja mä olen tosiaan aika eristyksissä arkiviikot noiden töiden takia... Ja miehelläkin on välillä ihan superpitkiä työrupeamia (tyyliin vuorokausia), joten hankalaan saumaan arkikuvioidemme kannalta kyllä nyt sattui tämä Eetun sairastaminen. Täytyy vielä pohtia, miten kikkaillaan tuo ensi viikko Eetun hoidon kanssa.

Tarkemmin kirjoittelen Edwinin ja muidenkin marsujemme kuulumisista nyt taas Marsufoorumin päiväkirjaamme, sieltä voivat foorumille rekkautuneet lukea Edwinin sairaskertomusta tarkemmin (huom! liian vähäisten yöunien aiheuttama angstausvaroitus).

Ei kommentteja: