lauantai 21. heinäkuuta 2012

Piikittelyjä

Edwiniä on nyt viikko piikitelty ihon alle, ja hyvin on mennyt! Tosi hyvä fiilis, kun lääke on joka kerta todistettavasti mennyt siihen osoitteeseen, johon kuuluukin (eli eläimeen) ja koko homma on aina nopeasti ohi. Kaikista varoitteluista huolimatta mitään jälkiäkään ei pistokohtiin ole kehittynyt, ehkä tuo Baytril on sitten vaan niin hyvin laimennettu. Tai sitten mä olen vaan niin pro, haha! Ihan helppo juttuhan tuo marsun pistäminen ei kuitenkaan ole jos vertaa esim. kissoihin tai koiriin. Nahka on aika sitkeä, vastaanpyristely on joka kerta ollut todella kovaa ja aina Edwiniltä pääsee myös pieniä rääkäisyjä samalla kun neula menee ihon alle. Se oli ensin aika hurjaa, tai ehkä kaikista eniten hurjaa kiinnipitäjänä muutamina ekoina kertoina toimineelle miehelleni, joka on "vähän" herkkiksempi tämmöisissä jutuissa...

Myöskään merkittäviä suolistosivuvaikutuksia ei enää ole ollut tuon pistelyn aloittamisen jälkeen, eli kyllä kannatti lähteä tähän piikitystouhuun. Tai no, papanaa ei ehkä ihan normaaliin malliin tule. Se voi kuitenkin johtua normaalia vähäisemmästä syömisestä, mikä tietyissä rajoissa on hyväksyttävää kuurin ajan. Kokonaisuudessaan meillä onkin nyt mennyt tämä kuuri tosi hyvin alkuvaikeuksien jälkeen. Antibioottikuurithan ovat aina aika kova pala marsujen hyvin herkälle ruuansulatuselimistölle, vaikka kuinka käyttäisi marsuille sopivia antibiootteja (joita ei todellakaan ole montaa). Kuurista johtuva ripuli, syömättömyys ja vaisuksi meneminen eivät ole ollenkaan harvinaisia haittavaikutuksia, eikä edes marsun menehtyminen kuuriin ole tavatonta.

Keskiviikkona Edwin oli kontrollikäynnillä. Dreeni otettiin pois ja kaikki vaikutti ihan hyvältä, paise oli parantunut hyvin. :-) Halusimme viedä sen jo tutuksi tulleelle klinikalle, joten niinpä mieheni haki Eetun yli 100 km:n päästä ja myös palautti samana iltana... Hän on vähintään yhtä kiintynyt Eetuun kuin mäkin, ja selvästi valmis tekemään kaikkensa pikkuisemme eteen. Itse kävin tämän viikon töissä vanhempieni luota, jotta mulla olisi apukäsiä pistämisessä. Työmatkaa kertyi 100 km yhteen suuntaan. Toisaalta saipahan Siiri samalla nauttia maalaiselämästä ja rymytä joka päivä puskissa mielin määrin. Ihan toista kuin tuo Turun ankea hihnaelämä! Teki varmaan hyvää myös mun olkapäälle, josta ovat luultavasti jotkin ligamentit löystyneet Siirin vuosikausia jatkuneen vetämisen takia...

Joku voi ehkä pitää meitä hulluina, kun näemme näin paljon ylimääräistä vaivaa jonkun pikkuelukan eteen. Ja onhan hammasjuuripaiseen uusimisriskikin kohtuullinen, eli kaikki tämä voi olla turhaa. En ole kertaakaan kuitenkaan vielä harmitellut, että voi voi, kun on tuo öttiäinen lääkittävänä, pääsisipä helpommalla... Kun on lemmikin itselleen ottanut ja siihen kiintynyt, niin halu saada se terveeksi on vaan niin kova.

Ei se lääkitsemistapahtumakaan Eetusta niin ikävä ole,
kun saa joka välissä mutustaa jotain herkkua ;-)

Ei kommentteja: