sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Koiramainen sekasikiöpostaus

Ensinnäkin haluan tässä välissä kiittää ihan kaikkia ihmisiä, jotka täällä ovat kuulumisiamme käyneet kurkkimassa! Olen nimittäin usein ajatellut, että ennen pitkää karkoitan täältä viimeisetkin lukijat ailahtelevalla mielenkiinnollani koira- ja marsuharrastamiseen sekä blogikirjoitteluun ja päädyn kirjoittelemaan ihan itsekseni, mutta Bloggerin tilastojen mukaan näin ei ole onneksi käynyt. Mua motivoi yllättävän paljon se tieto, etten vain itselleni höpise. Nyt mulla onkin sitten muutenkin ihan uudenlainen, ennenkokematon motivaatio ylläpitää tätä blogia, joten kannattaa pysyä linjoilla jatkossakin! Mulla on ihan jopa spesifejä postausideoitakin, ja uskon, että tämä blogi auttaa mua osaltaan  kadonneen koiraharrastajaminän etsinnässä/ylläpidossa, miten sen nyt ottaakin. :-)

Esim. tuo hiljattainen avautuminen muistoista helpotti (kiitos muuten kommenteista siihen!) ja ehkä tuolla nupissa taas tapahtui sen myötä jotain oikeansuuntaista. En mä ainakaan jäänyt mennyttä tuota kuvamuisteloiden aiheuttamaa hetkellistä reaktiota pidempään itkemään, vaan rupesin miettimään keinoja vähän virkistää tätä koiramaista elämää omannäköisellä tavalla. Enhän mä enää ole esimerkiksi näyttelyihminen eikä musta sellaista uudestaan varmaan koskaan tule. Mä olen yksinkertaisesti vaan niin erilainen ja eri tavalla ajatteleva ihminen kuin vuonna 2004, jolloin reippaasti yli puolet kaikista koiramaailman mielenkiinnon kohteista, mielipiteistä jne. oli omaksuttu aivan suoraan äidiltäni. Eiväthän ne näyttely- ja jalostusjutut toki ole yhtään sen huonompia valintoja kuin vaikkapa toko ja agility ja toisten mielenkiinnon kohteiden ja ajankäytön priorisoinnin kyseenalaistaminen yleisellä tasolla on ehkä dorkinta arkipäivän idiotismia mitä tiedän (ks. mottoni tuolta oikealta sivupalkista), mutta joskus on vaan aika kasvaa erilleen omaksi aikuiseksi itsekseen. Siitäkin huolimatta, että päivääkään en vaihtaisi silloisista näyttelyreissuista ja muista kivoista kokemuksista pois.

Jotain mä kyllä ottaisin mielelläni ihan right now takaisin noilta ajoilta, nimittäin Adobe Photoshop -taitoni! Haluaisin tehdä tästä blogista kivemman ja oman näköisen nyt kun tuo springeri.net -sivusto on käytännössä kuollut, mutta eipäs vaan ole niin helppoa kuin joskus. Sen mitä nuorena oppii ei välttämättä vanhana niin vain taidakaan...

Selailin muuten taas vähän vanhoja kuva-arkistoja. Katsokaa, miten kauniisti ja elegantisti meidän neiti vanhenee! Vasemmalla Siiri alle 1 v (syksy 2004) ja oikealla 8,5 v (tämä syksy). Siiri on kaikin tavoin musta vaan tullut söpömmän näköiseksi vuosien saatossa saamatta yhtään sellaista vanhaa, raihnaista lookia.



On kuitenkin asioita jotka eivät muutu...

Vuosi 2005:


Vuosi 2012:


Luonteessakaan ei ole vuosien mittaan tapahtunut muuta kuin pelkkää positiivista. Nuoruuden arkajalka-ajat ovat muisto vain ja tänä päivänä Siiri on ainakin tämän rotuiseksi luonteeltaan suoranainen kultakimpale: palvelualtis, tasapainoinen, täydellisen omistautunut mulle, toimintakykyinen... Ja energisyys ja intohimot erinäisiin asioihin eivät ole laimentuneet sitten hiukkaakaan, oikeastaan vaan päinvastoin. :-D

En usko, että samanlaista, juuri mulle täydellistä springeriä saisin, vaikka ottaisin niitä Siirin jälkeen kymmenen. Ja jotkut koirat ehkä ovat harrastuksissa parhaimmillaan nuorempina, mutta Siirin kohdalla homma on ihan päinvastoin. Miksipä siis en ottaisi kaikkea iloa irti myös näistä Siirin elämän ehtoopuolen vuosista? Siinäpä pientä pohjustusta tulevalle motivaatiopostaukselle. :-) Kävin nimittäin hiljattain motivaatiovalmennuksessa, josta sain paljon hyviä työkaluja nykyistä kestävämpään motivaatioon myös koiraharrastusprojekteja ajatellen. Ihan ensimmäinen asia myös niissä on päättää joku selkeä, konkreettinen tavoite ja miettiä, miksi se on itselle merkityksellinen ja tärkeä.

Tulipas harvinaisen sekava ja kummallinen postaus, mutta menkööt! Ja lupaan palata tässä piakkoin myös marsuteemalla, niitä en olekaan kunnolla vielä kuvaillut...

Ei kommentteja: