lauantai 10. marraskuuta 2012

Mä näen tyhjän taistelukentän, olen yksin sodassa siellä


So many times, it happens too fast
You change your passion for glory

Don't lose your grip on the dreams of the past
You must fight just to keep them alive

Elikkäs tänään on tullut kuunneltua kyseistä biisiä nonstoppina... Ei siinä mitään, mua voisi kai myös liikuntafriikiksi kutsua ja tuo jos mikä on liikuntafriikkien treenibiisien kuningas, mutta kun mä aloitin tuon nonstoppailun tokotreenien jälkeen! Treeniviikko saatiin niiden osalta pakettiin ja tuo vaan kuvasti niin hyvin tätä fiilistä! Mä en voi sanoin kuvailla kuinka hyvältä tuntuu, kun mulla on varmaan neljään vuoteen oikeesti motivaatiota treenata tokoa enkä vaan satunnaisesti mene fiilistelemään kentälle! Mulla on tavoite, mulla on unelma, ja mä todellakin taistelen pitääkseni sen hengissä ja saattaakseni sen toteuttamisen vihdoin ja viimein loppuun! I'M UNSTOBBABLE:!

Kun motivaatio nousee tietyn kynnyksen yli, niin käytännön hankaluudetkin alkavat muuttua esteiden sijaan jännittäviksi haasteiksi. Mulla näitä hankaluuksia on esimerkiksi se, että mulla ei ole mitään treeniporukkaa tai -ryhmää tai edes hallitreenimahdollisuutta ainakaan loppuvuodelle. Rupesin kuitenkin innostuneena (ja joo, ehkä hivenen ylienergisenä) miettimään, että on jollain tosi jännällä tavalla tosi siistiä, kun pitää yksin raahata itsensä ja koiransa ulos marraskuiseen pimeyteen ja märkään puolihämärälle kentälle jotain tokoa treenaamaan. Se jos mikä on itsensä voittamista parhaimmillaan! Ei ole lämmintä ja mukavaa hallia, jossa treenata miellyttävästi taivaan lykätessä ties mitä schaissea päälle ja näppien jäätyessä. Ei ole treenikaveria, joka laiskoina hetkinä saisi houkuteltua kanssansa treenaamaan ja auttaisi mua haaveeni toteuttamisessa. Ei ole ketään, joka jännityksellä seuraa mitä uudesta, nuoresta harrastuskoiralupauksesta kehittyy (sillä onhan se nyt tottavie oikeesti ihan eri asia tähdätä kisoihin pennun kuin yhdeksänvuotiaan kanssa). Ei ole vakiovuoroa tai kurssia, jonne on pakko mennä jo ihan senkin takia, kun siihen tuli laitettua rahaa. Ei ole toistaiseksi mitään muuta kuin minä, Siiri-veteraani ja jostain todella syvältä sisimmästä kumpuava motivaationi. Mutta se riittää. Sen TÄYTYY nyt ainakin alkuun riittää.

Noh, ehkä tilanne vielä jossain vaiheessa muuttuu - harkitsen mm. kevätkauden vaparikorttia Vuokkosareenalle, vaikka se aika tyyriiksi tuleekin jäsenhintaiseen korttiin verrattuna (missasin sen, kun niitä jaettiin). Ja tietysti pidän silmät auki kurssitarjonnan yms. suhteen. Näillä eväin mennään nyt kuitenkin ainakin jonkin aikaa. Ja jos vaan muistan vaalia motivaatiotani jatkossakin, niin eipä taida mikään meitä estää tiellä tottelevaisuusvalion arvoon. ;-)

Tällä viikolla olemme siis treenanneet seuraamista, pysähtymisiä, ruutua, luoksetuloa, ohjattua ja kaukoja. Oikeastaan treenit jatkuivat siitä, mihin ne ovat aina jääneet, sillä Siirillä ei ole tapana ottaa juurikaan merkittäviä takapakkeja pitkienkään treenitaukojen aikana. Treenipäivyriä en ala sen kummemmin täällä pitämään, sillä aikoinaan en kokenut blogimuotoisen treenipäiviksen sopivan tokossa mulle. Sen sijaan näitä motivaatiopostauksia joudutte nyt kestämään huolella. :-D Mulla ei ole hajuakaan ovatko nämä muista superärsyttäviä, superinspiroivia vai jotain siltä väliltä, mutta itselleni tämäntyyppinen kirjoittelu toimii loistavana treenimotivaatiobuusterina ja lueskelenkin omia motivaatiotekstejäni jälkeenpäin monet monituiset kerrat, hihih!

Ei kommentteja: