tiistai 4. kesäkuuta 2013

Elämän syvintä merkitystä etsimässä Rajasaaresta

Mulla oli eilen viimeinen arkivapaa ennen kesätöitä ja mietin, miten saisi hellepäivästä eniten irti kun muut ihmiset touhuavat arkisia juttujaan ja seurana on näin ollen pelkkä Siiri. Ei siinä mitään; mä olen sellainen ihminen, että mulle säännöllinen latautuminen itsekseni korkeintaan Siiri seuranani on täysin välttämätöntä ja erityisesti kiireettömät, täydellisesti suorittamisesta vapaat metsäkävelyt toimivat tässä loistavasti. Hellepäivinä jotenkin kuitenkin tuo ihmisseura toimii yleensä parhaiten ja koiraseura ei niinkään, kun mieli vetää metsäpolkuja enemmän esim. biitsille tai puistoon.

Tältä pohjalta sain kuitenkin sitten idean: mähän lähden Siirin kanssa biitsille - nimittäin koirabiitsille! Mä en ollut koskaan aikaisemmin käynyt Helsingin suurimmassa ja hienoimmassa koirapuistossa,  Rajasaaressa, joka on lähes kokonaan koirien käyttöön varattu saari aivan meren rannalla. Ei ollut vaan tullut mieleen, kun Siirin kanssa ei oikein tule koirapuistoilua muutenkaan harrastettua sen muihin koiriin kohdistuvan  välinpitämättömyyden takia.

Alkuun oli pientä kulttuurisokkia molemmilla kun ollaan totuttu luontoretkeilemään täydellisessä rauhassa, mutta äkkiä kuitenkin ihastuttiin paikkaan! Ihan täydelliset saaristomaisemat: merenrantaa, korkeita kallioita ja vehreää metsää.




Varsinaisella koirauimarannalla olin pakahtua onnesta kun näin miten Siiri nautti niin kympillä ensimmäisestä luvallisesta lutrauskeikastaan.







Polskutellessa Siiri unohti myös viimeisenkin ujostelun koirapaljoudessa. Se on nykyään kyllä loppujen lopuksi äärimmäisen helppo tuollaisissa paikoissa, sillä Siiri karttaa kaikkia ongelmia viimeiseen asti eikä mitään hässäköitä muiden koirien kanssa sen kanssa tarvitse pelätä. Jos jokin ominaisuus puuttuu Siiriltä 100-prosenttisesti, niin pätemisen tarve ja ylipäätään kaikki sellainen, jonka voisi jotenkin liittää dominanssiin. Siiriä ja dominanssia ei vaan voi käyttää samassa lauseessa (no käytinpäs sitten kumminkin, ahhahaa miten nokkelaa :-D).






Sain myös itse mukavasti otettua arskaa ja uituakin. :-) Vaati tosin leppoisaa koiraihmisen mieltä, sillä tämä ei ole paikka niille, jotka vetävät herneet nenukkiin pyyhettä tallaavista märistä, likaisista otuksista tai vaikkapa siitä, että toinen kenkä lähtee uimareissun aikana mystisesti kävelemään. :-D Koirien ilon katseleminen kyllä kohdallani mitätöi täydellisesti tuollaiset pikku miinukset.

Kaiken kaikkiaan suosittelen kaikkia pk-seutulaisia koiraihmisiä testaamaan Rajasaaren. Itse ainakin tykästyin kovasti, vaikka pääsääntöisesti mieli noille hiljaisille metsäpoluille vetääkin. Autoillekin riittää runsaasti ilmaista parkkitilaa. En ymmärrä miten mulla kesti viisi vuotta helsinkiläisenä päästä tänne!

Nyt alkoivat tosiaan sitten työt, mutta kesähän ei mulla lopu, piru vie! En mene samaan ansaan kuin viime kesänä ja järjestelmällisesti koomaa väsyneenä sisällä työpäivien jälkeen, en suostu! Tällaisia hetkiä ja päiviä niin paljon vaan lisää kuin mahdollista, niin arkena kuin viikonloppuinakin! Koska juuri näistä pienistä, ulospäin ehkä vaatimattomista ja tavallisista hetkistä ja ennen kaikkea niissä läsnäolemisesta se syvin ja merkityksellisin onni loppujen lopuksi muodostuu. Ei siitä, että kalenteri on tungettu mahdollisimman täyteen kaikkea ulospäin jännittävää ja "katu-uskottavaa" menoa vain koska se cool eikä myöskään siitä, että lasketaan päiviä siihen kesän ainoaan lomaviikkoon.

Ei kommentteja: