sunnuntai 4. elokuuta 2013

Mökkireissu

Terkut täältä reissaamisen, pakkaamisen ja kaikenlaisen yleisen säätämisen keskeltä! Tiedän, ettei mun todellakaan pitäisi olla räpläämässä mitään kuvia Lightroomilla näin kiireisenä ja kauniina päivänä, mutta mä öh... taidan olla vähän friikki nykyään tuon valokuvausharrastukseni kanssa. Ja enköhän mä helteiden nauttimista pääse jatkamaan Genevessä, jonne on luvattu ensi viikoksi 30 asteen kelejä.

Suuntasimme siis ensimmäistä kertaa mökille tänä kesänä perjantaina. Kuulostaa ankealta jonkun mökkihöperön korvaan, mutta mä ihan vilpittömästi rakastan Helsingissä oloa ja eloa ja monien suureksi hämmennykseksi nimenomaan ja ennen kaikkea kauneimpina helleviikonloppuina! Enivei, kyllä kelpasi tuollakin jos missä helleviikonloppua viettää. :-)

Siirin ykköshuvia oli tuolla tietenkin laiturilta pomppiminen, joka oli hyvää korviketta puskaräyhäämiselle mehevänhajuisten puskien puuttuessa.











Uimista, uimista ja vielä vähän lisää uimista... Ei yllättäne ketään. By the way, huomaatteko mitään yhtäläisyyttä ylläolevissa kuvissa näihin kuviin sivun lopussa? ;-) Siiri 1 v ja Siiri 9 v. Joku voisi kyllä väittää, että parhain combomeininki on ponnistuksista vuosien saatossa hiipunut, mutta mä syytän tuon järkkärin hidasta tarkennusta. Ei vaan osunut tarkennus kohdilleen kaikissa hyppyvaiheissa nyt, enkä tykkää sumeita kuvia julkaista.







Kalikasta ei tietenkään luovuttu hetkeksikään, ellei sitä laitettu piiloon.

Mökillä olivat myös mummini vanhat rouvakoirat, Sessa ja Frida, ikää kummallakin 12 vuotta. Kuten taannoisessa postauksessa kerroin, niin Sessa (FIN MVA TK2 Rowntree Pure Chocolate) oli mun edellinen harrastuskoira, jota koulutin ihan pienestä pitäen. Päälajimme oli toko, josta Sessalla on VOI 2 -tulos, mutta valitettavasti Sessa oli aivan liian pehmeä ja ohjaajaherkkä kunnon harrastustykiksi. Se reagoi erittäin voimakkaasti jännittämiseeni kisoissa, mikä pilasi monet muutoin potentiaalisen koiran kisasuoritukset. Agilityharrastuksemme loppui siihen, kun kerran törmäsin Sessaan sen tullessa putkessa. Tämän jälkeen Sessaa ei koskaan saanut agilitykentällä laukkaamaan kunnolla.

Touhutessani nuoren Siirin kanssa intensiivisesti harrastelut Sessan kanssa jäivät sivuun ja pian sen jälkeen se tosiaan muutti mummilleni. Myös Fridaa (Kans & Pohj & Fin & S & Est & Lv MVA, V-02-04 JV-02 BALTV-03-04 BH Adamant's Dreams Are Free) koulutin jonkin verran, ja tokosta se sai AVO1 -tuloksen. Kuten tittelirimpsusta näkeekin, niin Frida oli myös aikanaan erittäin menestynyt näyttelykoira.

Fridasta ja Sessasta vanhuus paistaa kyllä jo kauas molemmista, ja Siirin toiminnantarmo ja parhaassa iässään olevan koiran veroinen vetreys onkin jotain aivan omaa luokkaansa näiden leidien kesken. Vanhemmille rouville ei oikein enää maistu lenkkeily ja uiminen mistään puskaräyhäämisistä nyt puhumattakaan, vaan aika kuluu niistä rattoisammin sängyllä tai verannalla kaikessa rauhassa loikoillessa. Odotan kauhulla päivää, jolloin Siiri muuttuu samanlaiseksi, vaikka toisaalta olisihan siinä puolensa... :-D Toisaalta tottakai se energisyys on luonteesta ja terveydestäkin kiinni. Sessa on ainut ollut paljon "seurakoiramaisempi" ja tasaisempi kuin Siiri ja oli hyvin rauhallinen jo monta vuotta sitten, ja persoonaltaan sinänsä varsin vilkkaan Fridan tahdista puolestaan parhaimman terän on taittanut vanhuuden myötä vaivaksi asti äitynyt nivelrikko. Tää menee itseni toistamiseksi, mutta mä oon kyllä niin kiitollinen Siirin priimasta terveydestä, mm. täydellisistä A-lonkista. Vaikka aikanaan paljon huumorimielellä haukuinkin monen monta pesuetta pyöräyttänyttä Siirin äitiä Saaraa, niin on se mun ymmärtääkseni loistavaa terveyttä jälkeläisilleen periyttänyt. Ei ole kolotuksia ainakaan meidän neiti toistaiseksi vielä nähnytkään. Ja niin paljon kuin mua Saarassa joku mukamas oli ärsyttävinäänkin, niin oli se kyllä niin samanlainen loppujen lopuksi kuin Siiri. :-D Ei ole mm. epäilystäkään, mistä tuo puskaräyhätaipumus on tullut...





Sessa mietiskelee laiturilla.



Vasemmalla Sessa, oikealla Frida.



Lauantaina me ihmiset lähdimme kuudeksi tunniksi veneilemään ja nautimme piknikkiä lähellä ulappaa sijaitsevassa saaressa. Hieman harmitti jättää Siiri mökille, mutta aika tiivis tunnelma olisi veneeseen sen myötä tullut... Ja eipähän tarvinnut pelätä, että tarvitsee pillit soiden kiitää mereltä eläinlääkäriin käärmeenpureman seurauksena. Käärmeitä meinaan noilla saarilla riittää.





Iltasella tietenkin nautittiin auringonlaskusta.







Siiri päätti täysin omatoimisesti esittää laiturilla varsin kauniin poseerauksen! Ette ehkä tiedäkään, mutta kyllä meidän neiti on ihan Suomen muotovalio isosta koostaan huolimatta. Jos yhtään mitään noista ulkonäköhömpötyksistä muistan niin ei se pahalta tuossa ylläolevassa kuvassa näytä. Siirillä on hyvin terve ja liioittelematon rakenne kuitenkaan kulmauksia sun muita tälle rodulle tyypillisiä kaaria unohtamatta (puhuu täällä suuri asiantuntija, joka on tainnut vierailla näyttelyssä viimeksi vuonna 2008 :-D). Ja tuollainen omatoiminen poseeraus näyttää mun silmään vielä poikkeuksellisen kauniilta verrattuna esittäjän aikaansaamiin asentoihin.


Loppuun vielä kännykkäräpsy pienestä luksushetkestä: väsynyt ja peräti kuiva koira jalkopäissä! Parisuhteeni koiramaisen osion pelasti aikanaan päätös, että koirat eivät sohville ja makkariin tule, jonka jälkeen kaikki on siltä osin ollut kuin leikkiä vain. Näitä hetkiä ei kuitenkaan kotona arjessa luonnollisestikaan tule, joten muualla niistä pitääkin sitten nauttia antaumuksella. ;-) Siiri on äärimmäisen fiksu asian suhteen: makkarin ja sohvan rauhaan jättämisen opettamisessa vanhemmalla iällä ei ollut mitään ongelmaa eikä se ikinä niihin kotona edes näytä haikailevan, mutta Somerolla ja näköjään myös mummin mökillä Siiri ei muualla nukukaan kuin sohvalla ja sängyllä. :-D

Huh, tulipahan aikamoinen kuvapläjäys, vaikka jätin pois suuren määrän onnistuneita otoksia (löytyvät täältä). Tarkoitus oli tänne vielä jotain onnellisena ja innostuneena filosofoida, mutta nyt saa jäädä, sillä aika rientää kovaa kyytiä.

2 kommenttia:

Hanna kirjoitti...

Ihana Prinsessa! Siinä on niin paljon samaa näköä kuin Vellussa :)

t: Hanna

Veera kirjoitti...

On tosiaan poika äitinsä näköinen, vaikka äitille on noita vuosiakin jo kertynyt. Sessan vahva ja lihaksikas olemus ei ole vieläkään karissut mihinkään. :)