lauantai 12. lokakuuta 2013

Maalaistytöt

Lupasin enää olla juurikaan sivuamatta koulujuttuja täällä, mutta minkäs teet, kun elämä rakentuu nyt niin vahvasti koulun ympärille (ja mukava niin!). Viimeisin jakso koulussa on koskettanut vahvasti viimeiset vuodet unhohon jäänyttä maalaistytön sieluani ja herättänyt voimakkaan kaipuun maaseudulle. Siellä mun ja Siirin kuuluukin oikeasti olla niin paljon kuin olenkin tätä kaupunkielämää viime vuodet täällä blogissa ja muualla hehkuttanut. Mulla vaan nyt sattui lukio olemaan tähänastisen elämäni onnettominta aikaa kotikodistani ja maaseudusta riippumattomista syistä, ja silloin samalla jotenkin ehdollistin erittäin voimakkaan negatiivisen tunnetilan koko maaseutuasumiseen, erityisesti juuri kotiseutuuni. Viime kesänä kuitenkin tajusin vihdoin päässeeni noista surkeista ajoista ylitse ja todella nautin arkiviikoistani Somerolla monen vuoden maaseutupakoilun jälkeen, kuten varmasti blogistakin kävi ilmi. Nyt on tyttö kuluneen vuoden aikana löytänyt itsensä uudelleen ja valmis palaamaan kotiin! Tai siis, nyt kun kerran arkipäivät maaseudulla hengaan, niin voisi sanoa, että tyttö on tullut kotiin. ;-)




Olinpa arkiviikot maaseudulla tai ei, niin viikonloppuna auton nokka suuntaa uskollisesti joka päivä kohti Sipoon maaseudun rauhaa. Vaikka kyllä mä viime viikonloppuna kirosin maaseutukaipuissani, että voi nyt kettu sentään kun pitää aina autolla sinne maaseudulle lähteä. Ei maistu enää lähiölenkit sitten hiukkaakaan, sillä on se vaan nyt hemmetti viekööt niin syvältä jotain kadunvierustaa tai kävelytietä tallata turhautunut ja metsän ihanuuksista kaihoten haaveileva koira hihnassa. On jotain aivan toista kulkea pitkin kiemurtelevaa pientä metsäpolkua täydellisessä luonnon rauhassa vailla vastaantulijoita ja Siiri vapaana sinkoillen. Maalla senkus avaan oven ja olemme me maalaistytöt heti omimmassa, rakkaimmassa ympäristössämme.

Pari viikkoa sitten vihjailin vanhojen lähiöharrastuksien elvyttämisestä, ja toisella niistä viittasin juoksulenkkeihin Siirin kanssa. Kuitenkin jo yksi juoksulenkki palautti mut takaisin todellisuuteen: tämä ei ole meidän juttu. Siiri jostain syystä kerran oppi vihaamaan juoksulenkkejä, eikä siitä inhosta selvästikään koskaan tule eroon pääsemään. Sen paikka on metsässä hajujen perässä, ei kadun reunassa juoksuvyöhön kytkettynä. Sillä sipuli. Samaan aikaan satuin löytämään näiden maaseutuviikkojen aikaansaamissa hurjissa energiavirroissa punttitreeni-innostukseni takaisin, joten akuuttia tarvetta korvaavalle liikuntaharrastuksellekaan ei enää ole.




Kuluneen aamupäivän käpsöttelimme Fiskträskin ympäristössä upeassa syyssäässä, jossa kuvatkin on räpsitty. Loppuun vielä video toisesta maalaistytöstä omimmassa elementissään. Tuota ei pahemmin lähiössä harrasteta.





PS. Kyllä me molemmat elukasta tykätään, vaikka karu totuus ("karvainen ja haisee") käykin videolta ilmi. :-D

Ei kommentteja: