sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Siirin päivä treenibloggaajana

Kuten olen kertonut, mä olen aikaisemmin pitänyt liikuntablogeja pariinkin eri otteeseen. Satuin löytämään vanhemman version arkistoista erään vanhan, julkaisematta jääneen postauksen, jonka ajattelin eilisen metsävideon inspiroimana julkaista täällä. Vaikka aikaa on kulunut tuon kirjoittamisesta reippaasti yli vuosi, niin mikään ei ole oleellisesti muuttunut. ;-) Joten annetaanpa puheenvuoro Siirille...

Hau ja moi, mä olen siis Siiri, 9 v 9 kk vanha englanninspringerspanieli, mutta tottelen paremmin nimiä Eläin, Elukka tai Sierain. Omistajani ei kauheasti usko tasasykkeiseen aerobiseen hikiliikuntaan ja tykkääkin punttitreenin ohella kovasti puhua intervallien puolesta, mutta sillä on niin surkea kunto ettei se kyllä ole kunnon intervalleja koskaan tehnytkään. Jos koet, että sanotaan vaikka sellaiset parikymmentä säälittävää pikku spurttia tasaisella eivät tunnu missään ja haluaisit viedä treenaamisesi uudelle tasolle, niin nyt kuulolle! Ajattelin paljastaa rautaisen kuntoni salaisuuden, joka on siis tietenkin MAASTO-INTERVALLIT! Huomioikaa, että olen treenannut näitä säännöllisesti koko elämäni ajan, joten huonokuntoiset toteuttakoot treeniohjelmaani omalla vastuulla.

Treenipaikka: Metsä. Mitä hirveämpi ryteikkö ja mitä enemmän mäkiä, kallioita, kaatuneita puunrunkoja yms. esteitä, sen parempi. Pellonreunoja voi silloin tällöin myös hyödyntää pikasprinteissä.

Treenin pituus: Ei määritelty. Treeni jatkuu niin pitkään, kuin lenkkikaveri jaksaa kömpiä eteenpäin poluilla. Tärkeää on, että intensiteettitaso ei laske, vaikka metsässä viivyttäisiin kolme tuntia ja ulkona olisi helle. Varsinkin pitkissä treeneissä on kuitenkin äärimmäisen tärkeää huolehtia nestetasapainosta ja viilentymisestä hyödyntämällä kaikki mahdolliset ojat ja lammikot (kuravesi ei ole mikään ongelma, vaikka ihmiset siitä jotain aina mutisevatkin).

Sykkeennostointervallit: Päätöntä ryntäilyä täysillä mahdollisimman vaikeassa maastossa, pituus voi vaihdella muutamista sekunneista useisiin minuutteihin. Vaihtoehtoisesti voi joko jäädä pomppimaan johonkin ryteikköön tai tehdä pidempiä, suoria spurtteja kaukaisuuteen. Jonkin liikkuvan objektin, esim. räksän, varpusen tai jäniksen havaitseminen on aina merkki äärimmäisen tiukan sykkeennosto-osuuden alusta. AINA, ei poikkeuksia. Jos liikkuvia objekteja on niukanlaisesti niin lenkkikaverin karjumista voi silloin tällöin myös käyttää sykkeennoston merkkinä, mutta se ei ole mitenkään välttämätöntä ja suositeltavaa onkin, että suurin osa sykkeennostoista suuntautuisi lenkkikaverista poispäin. Tärkeää on, ettet keskeytä hyvää intervallia lenkkikaverisi meluamisen takia - se on vaan kateellinen kun ei jaksa mennä yhtä lujaa! Sitä paitsi törkeetähän se on toisten treenejä yrittää sillä lailla häiritä!

Kova ääntely tekee suorituksesta uskottavamman ja suotavaa onkin huutaa aina kun vaan muistaa!


Lepointervallit: Jalkojen lukumäärästä riippuen joko reipasta ravia tai hölkkää sammaleissa tai vaihtoehtoisesti voi pysähtyä hetkeksi nuuskimaan jotain erittäin mielenkiintoista hajua puskaan. Muista kuitenkin, että vaikka hajut olisivat kuinka huumaannuttavia, niin liian pitkään ei kannata lepäillä!

Lepointervalleja voi hyödyntää myös vilvoitteluun ja nestetankkaukseen.
Mikä tahansa rutakko käy, ja mitä liejuisempi ja likaisempi, niin sen hauskempaa
vilvoittelu on! Muistatte sitten työntää myös koko naaman sinne rutakkoon.
Treenaamisen hyödyt: Tärkeintä on tietenkin, että pysyt koko ajan jotain tuhat kertaa paremmassa kunnossa kuin lenkkikaverisi ja voit nauraa sen säälittävälle löntystelylle ja onnettomille sykkeennostoyrityksille tasaisilla poluilla ja teillä. Muahhhahhaa, huvittaa jo pelkkä ajatuskin, on se niin kömpelöä ja hidasta touhua ettei tosikaan! Toinen hyöty on, että olet vielä veteraani/eläkeiässäkin elämäsi terävimmässä kunnossa ja loistaa missä tahansa liikunnallisessa lajissa. Esimerkiksi...



...koirien vesihypyissä. Pentele vaan, ettei näissä järjestetä mitään kilpailuja! Täältä löytyisi potentiaalinen mestari - löytyy niin korkeutta, pituutta kuin tyyliäkin!

...agilityssä. Täytyy vaan muistaa olla kärsivällinen kartanlukijan kanssa ja yrittää olla piittaamatta sen hitaudesta, kömpelyydestä ynnä muusta epäpätevyydestä. Suotavaa on huutaa mahdollisimman kovaa ja keksiä omia kuvioita ohjaajan töpeksiessä. (Toim. huom. Emme ole Siirin kanssa harrastaneet agilityä kevään 2012 jälkeen, mutta mulla ei ole pienintäkään syytä epäillä että tilanne olisi sillä saralla jotenkin muuttunut.)

Semmonen veteraani mä siis oon - varokaa vaan kaikki risut, räksät ja jänöset, RÄYH! Intervalleja vaan pöpelikköön vetelemään tekin lusmuilijat siellä! Omistajani väittää, että punttisali olisi myös tosi loistava liikuntamuoto, mutta musta sellainen on vähän suolesta. Mielipiteeni ilmaistakseni päätin yksi päivä omistajan ollessa töissä kaivaa sen treenilaukusta nahkaisen isojen romujen liikutteluun käytetyn vetoremmin, pureskelin sen useaan osaan ja nielaisin kaikki osaset. Niitä sitten poistelin elimistöstäni parin päivän ajan ruuansulatuskanavan molemmista päistä.

Ei kommentteja: