perjantai 29. marraskuuta 2013

Vanhuus ei tule yksin

Huoh. Niinpä sitten vaan kuitenkin kovin monen yhtaikaisesti kasaantuneen eri tekijän seurauksena kadotin sen kuplivan positiivisuuteni ja harrastamisen ilon jonnekin syksyn harmauteen, ja vähän kaikki muu paitsi koulussa paahtaminen ja kahvikupin ääressä lagaaminen silmät ristissä (jotta jaksaa illan taas lukea erinäisiin tentteihin muun koulun päälle) on taas jäänyt kovin vähälle. Siirin viihdytys on ollut mallia raahautuminen lähikoirapuistoon ja marsujen perustarpeiden tyydyttäminenkin eli vesien vaihto ja kuivaruuan lisäys on tuntunut viime aikoina jotenkin kovin raskaalta, aitauksen siivoamisesta puhumattakaan. Vapaahetkinä mieli karkaa arjen pienten ilojen löytämisen sijaan esimerkiksi tänne:



Tai vaikka tänne:



On tämä maa vaan niin syvältä 2/3 vuodesta. Kiitos, anteeksi ja heihei, nyt kone Miami Beachille kiitos. Nähdään ensi toukokuussa vaikka sitten taas kun iltaisin näkee kävellä metsässä ja kohta alas satava valkoinen shaisse on sulanut.

Juu ei näin, ei todellakaan, en kannata negatiivista ajattelua. :-D Ehkä tämä tästä taas, kun huomenna pääsee univelkojen kuittauksen jälkeen parin viikon tauon jälkeen metsään Siirin kanssa käpsyttelemään.

Tänään ei ole kuitenkaan todellakaan riemuittu Siirin kanssa metsässä, vaan podettu armottoman huonoa omaatuntoa eläinten viihdytyksen heikosta jamasta ja taivuteltu ahdistuneena Eläimen koipia. Olen jonkin aikaa seuraillut Siirin etujalkojen nuolemista ja kirputtelua, ja päätynyt jo aikaisemmin siihen tulokseen, että iho-ongelmista se ei ainakaan johdu. Siirin korvaongelmat eivät ole enää palanneet, mutta jotain muuta pientä rapsuttelua oli vielä hetken aikaan tippakuurin jälkeen. Kyseessä oli kuitenkin todennäköisesti ihan tuore kapitartunta tartuttaja-kontaktista päätellen, ja rapsuttelut menivät täysin ohitse Strongholdilla. Tuolloin samoihin aikoihin alkanut etujalkojen kirputtelu ja lupsuttelu kuitenkin jäi, ja on ollut lisääntymään päin tässä joulun lähestyessä.

Yksi mahdollisuushan on, että tuo nuoleskelu liittyy liittyy jalkojen kipuun. Jotkut koirat - eivät kaikki - oireilevat esim. nivelrikossa noin. Tuki- ja liikuntaelinongelmia diagnosoitaessa koiralle suoritetaan ns. ontumatutkitus, johon kuuluu muun muassa raajojen nivelien tunnustelu ja taivuttelu mahdollisten kipukohtien löytämiseksi. Aikaisemmin en ole löytänyt Siiriltä jaloista kipukohtia, mutta nyt tänään kokeillessani sen ensimmäistä kertaa ikinä vingahti toista ranneniveltä taivuttaessani. :-( Nivelrikkohan tässä nyt kovasti pelkään, tietysti röntgenkuvat tarvittaisiin vahvistamaan epäily.

Niinpä niin, ikäähän Siirillä alkaa jo olla, siitä ei pääse yli eikä ympäri vaikka kuinka ihmettelisi sen nuoren koiran kaltaista menoa ja meininkiä tokokentällä ja metsässä. Siirillä vain on niin syvä palo riistanhajuihin ja mun kanssani tekemiseen (ja hihnassa vetämiseen...), että se saa kyllä ilmeisesti olla ihan todella sairas ennen kuin kivut noissa puuhissa jotenkin näkyvät. Yhtä kaikki, kello käy, kello käy.  Nykyään se tulee koulussa tietoisuuteen niin piinaavan hyvin, kun jatkuvasti näkee miten vanhoille koirille ilmaantuu milloin mitäkin vaivaa. Ennemmin tai myöhemmin tulee myös se lopullinen juttu, joka vie tiet erilleen. Toisilla räjähtää kasvain mahassa, jollakin sanovat munuaiset poks ja niin edelleen. Tiedän, että sellaisessa tilanteessa on pakko ajatella vain: "vaikka tahtoisin kieltää, koittaa säilyttää, niin tiedän et on turha armoo viivyttää".

No, mahdollisen nivelrikon myötä nyt ei jouduta vielä vaikeiden päätösten äärelle, mutta kyllähän sekin Siirin elämää varmasti jonkin verran muuttaa. Enää ei Siirin mieluisin puuha eli päätön riekkuminen vaikeassa maastossa olekaan niin jees. Agilitystä "onneksi" olemme kerenneet jo vieroittautua. Ikävintä on tietoisuus siitä, että kyseessä on parantumaton sairaus, jonka etenemistä ei hoidosta huolimatta voi pysäyttää.

Mutta joo. Ehkä palaan asiaan sitten kun mulla on ihan oikea diagnoosi ja nyt siirryn miettimään jotain kivoja juttuja (ja mielellään ei eläinlääketieteeseen liittyvää), ihan vaikka perjantain kunniaksi. ;-)

2 kommenttia:

Anne kirjoitti...

Voi tsemppiä rankkaan arkeen! Toivottavasti Siirin ongelmat olisivat helposti kipulääkkeillä ja muuten kurissa pidettävissä ja se saisi jatkaa vielä pitkään puskaräyhäämistä :) Ässältä olen nyt huomannut myös tuota etujalkojen kirputtelua ja sitä kovasti ihmetellyt. Allergiaa en usko, muita oireita ei ole ja ruoka sama, kipuja saattaa ollakkin tuolla selässä (tuo takapää tuntuu aina olevan vähän arka paikka ainakin henkisesti), mutta muualta en ole muuta keksinyt. Jospa minäkin kokeilisin tuota taivuttelua. Selkäkipuihin ei ole mielestäni aiemmin noin reagoinut eikä muitakaan siihen liittyviä oireita ole nyt pahemmin ollut. Tietysti syynä voi olla syksyn kurat ja liat ja suolaus tassuissa, pitäisi pestä ne kunnolla saippualla ja muutenkin siistiä..

Veera kirjoitti...

Eiköhän Siiri vielä pääse puskaräyhäämään. ;-) Ainakaan kovin pitkälle edenneeltä mahdollinen nivelongelma ei vaikuta, kun muuten mahdollisia oireita kivusta on saanut milteinpä keksiä (tietysti nyt sitä on yhtäkkiä näkevinään kaikenlaista, kun on kerran saanut jostain tuon nivelrikon päähänsä...). Ja voi olla, että nytkin vähän vouhotan liikaa ennen aikojaan. Tuota taivutusreaktiotakaan ei nyt taas tänään esille saa, ja Siiri kun vielä välillä saattaa olla vähän dramaattinen erinäisiä toimenpiteitä tehdessä.

Toivottavasti Ässällä on kyse jostain harmittomammasta vaivasta. :) Onneksi mahdollisia syitä on monia, alkaen tylsistymisestä ja tuosta tassunpohjien ärtymisestä.