lauantai 2. marraskuuta 2013

Viime viikkojen fiiliksiä

Aurinkoiset, värikkäät, energiset ja suorastaan euforiset maaseutuviikot ovat nyt muisto vain ja nyt on vuorostaan ollut ilmassa jopa orastavaa pientä syysmasennusta - ehkä pitkälti myös kasaantumaan päässeistä univeloista johtuen. Onneksi loppusyksyn harmauden sekaan on mahtunut myös joitakin ihmeellisen ihania, piristäviä hetkiä. :-) Esimerkkinä viime sunnuntaiaamu. Olin sitä edeltävänä viikonloppuna jäänyt päivystämään perjantai-iltapäivästä maanantaiaamuun normaalin kouluviikon päälle, ja sen seurauksena kärsin arkiviikon mittavista univeloista. Ajattelin, että mähän nukun koko viikonlopun nyt jos tarvitsee, mutta kuinka ollakaan, tuolloin pomppasin sunnuntaiaamuna täysin pirteänä viideltä uutta talviaikaa ylös! Yllätyksekseni ulkona oli tuolloin valkenemassa kaunis aurinkoinen päivä, vaikka juuri edellisenä päivänä olin haikaillut mennyttä kesää ja värikästä syksyä kiroten puoli vuotta kestävän surkeuden (harmaus/lumi) alkamista. Päätin suunnata Siirin kanssa Fiskträskille aamutuimaan, ja voi herranjumala sentään miten kaunista siellä oli auringon noustessa puiden takaa pilvettömälle taivaalle peilityynen, usvaisen järven ylle! Ehkä viimeisen vuoden metsälenkkieni kaikista unohtumattomimpia hetkiä, ja tuo näkymä mahtuu ehdottomasti myös viime vuosien (sekä ulko- että kotimaan) "mindfullness-maisemien" top kolmoseen (samassa sarjassa siis mm. Miami Beachin ja Slovenian alppien kanssa, not bad at all...). Mutta enkös mä joskus olekin sanonut motokseni, että miksi lähteä etsimään itseään Goalta, jos on jo löytänyt itsensä Sipoonkorvesta? Sooooooo true!!!

Valitettavasti kamera sattui jäämään kotiin kaikista maailman metsälenkeistä juuri tältä reissulta, mikä harmittaa oikeastaan vieläkin! Joten kuvamateriaalina tänään saa nyt toimia muutama nopea räpsy marsuista - siitäkin huolimatta, että niistä nyt ei (taaskaan...) mitään sen kummempaa kerrottavaa ole. Siellähän ne aitauksessaan elelevät ja syövät minkä kerkeävät, kuten marsujen kuuluu. :-)

Anton

James

Maaseutuviikoilla mulla oli jos jonkinmoista rautaa tulessa, kun energiaa kerran riitti ja kotonakin olin usein jo neljän aikoihin normaalia useita kymmeniä kilometrejä pidemmästä koulumatkasta huolimatta. Onneksi sain Siirin hoitokuviot järjestymään päivystysten ajaksi eikä tarvinnut sitä viedä vanhemmille kolmeksi viikoksi masentumaan ja jäämään paitsi tästä hämmentävästä koulun ja vapaa-ajan tasapainosta. Ei ole ihan niin helppo juttu kuin voisi kuvitella miehen jopa vuorokauden kestävien työvuorojen takia, mutta onneksi eräs ystävä tuli apuun ja lisäksi Siiri sai yhden päivän hengata eräässä perin jännässä paikassa. ;-) Hengissä se taas selvisi, vaikka kovin mamifiilinen ja ilman mamia ilmeisen suisidaalisiin ajatuksiin taipuvainen onkin.

Erehdyttiinpä jopa tokoa toisinaan Siirin kanssa treenaamaan tuona aikana, ja voi että se nautti!! Tuo Siirin kipinä tokoon ei vaan koskaan ota sammuakseen eivätkä liikkeet unohtuakseen, vaikka ikää karttuu ja pitkiä treenitaukoja tulee. Mä olen miettinyt, että mun pitäisi ihan oikeasti ruveta treenaamaan sitä taas säännöllisesti (siis "säännöllinen" tarkoittaa meidän tapauksessa edes kerran viikossa) ihan Siirin hyvinvoinnin takia. Sen elämä täällä lähiössä kun on arkiviikot muuten niin onnetonta, sillä kuten moneen otteeseen olen todennut, ei tuollainen koira paljon mitään normi lähiölenkeistä saa irti. Ja on kuitenkin helpompi mennä kotiovelta 50 metrin päähän kentällä leikkimään tokoa kuin kehä kolmosen toiselle puolelle pimeään, sateiseen korpeen kompastelemaan. Niin paljon kuin Sipoonkorvessa kävelystä tykkäänkin, niin niin tässä vaiheessa vuotta ja näillä aikatauluilla se ei ole arki-iltoina paras ja miellyttävin mahdollinen tapa viettää vapaa-aikaa.

Yksi päivä Siiri pääsi koekaniiniksi ontumatutkimukseen ja vaikka se vihaakin yli kaiken kaikkia toimenpiteitä, käsittelyjä yms, niin äärimmäisen nöyränä koirana se antoi  kuitenkin ison ryhmän kopeloida itseään melko mallikkaasti. Vähän oli kyynärnivelessä jotain rutinaa, alkavaa nivelrikkoa ehkä? Kai se on vaan pikku hiljaa hyväksyttävä, että Siiri ei olemuksestaan huolimatta ole enää mikään nuori. :-(

William

Onni, takana James

Ei kommentteja: