sunnuntai 16. helmikuuta 2014

"Kaunista huomenta, onko tänään hyvä päivä Eläimellä?"

Otsikon lausahdus kuuluu perusaamujutusteluihini. Tavallisesti kysymys on puhtaasti retorinen, sillä Siirillä tuntuu olevan elämässään tasan tarkkaan kahdenlaisia päiviä ja hetkiä:

a) hyviä päiviä
b) päiviä, kun mami ei ole kotona

Eli tavallisesti aina Siirin naamalla on iloinen, tyytyväinen ilme ja se tervehtii aina niin ihanan hyväntuulisesti mua tullessani kotiin, on aina valmiina kaikkeen toimintaan eikä möksötä koskaan mistään, ei edes äksönin laiminlyömisestä. Ihanan simppeliä on Eläimen elämä. Mutta jos mami lähtee muualle, niin muuttuu moodi täysin. Siiri vaipuu eräänlaiseen odottavaan horrostilaan, jossa se kyllä huolehtii hengissä säilymisestään syömällä ja tekemällä tarpeensa ulos, mutta kaikki muut elämän merkit haihtuvat siitä pois. Se valloittaa joko oven edustan tai Somerolla keittiön sohvan, josta näkee ulos ja odottaa. Odottaa. Odottaa. Odottaa. Odottaa. En voi olla ajattelematta, että Siiri on aivan kuten Hachiko, joka odotti kuollutta isäntäänsä töistä rautatieasemalla yhdeksän vuoden ajan; olen täysin vakuuttunut, että jos minulle sattuisi jotain, se ei koskaan toipuisi ja lakkaisi odottamasta mua vaan eläisi loppuelämänsä tässä horroksessa.

Kuten sanoin, poissaollessani ulkoilulla ei ole Siirille mitään muuta merkitystä kuin välttämättömien tarpeiden tyydyttäminen. Se ei halua mennä mihinkään kaksistaan edes toisen kaksijalkaisen lauman jäsenensä kanssa. Viimeksi juuri tällä viikolla oli puhetta, josko mies alkaisi arkivapainaan käyttämään Siiriä pidemmillä lenkeillä mun ollessa koulussa, jotta se saisi tasaisemmin liikuntaa, mutta eihän siitä tullut mitään. Siiriä sai ihan kirjaimellisesti raahata eteenpäin, kun se tajusi, että kyseessä onkin jotain muuta kuin pelkkä tarpeidentekolenkki. Sitten taas kun ollaan liikenteessä koko lauma, niin tämä samainen koira useimmiten vetää hihnassa kuin sekopäinen.

Huvittaa, kun mietin, miten monet opiskelijat jättävät koiriaan tiukkojen kiirejaksojen tullen tai jopa lopullisesti vanhempien hoiviin säestämällä "siellä se saa nauttia elämästään rakkaiden parissa ja juosta vapaana mielinmäärin, toista kuin täällä kaupungissa". En epäile, etteikö tämä pitäisi useimpien koirien kohdalla paikkaansa, mutta jos itse sanoisin näin jättäessäni Siirin hoitoon, niin se olisi aivan järkyttävää itsepetosta. :-D Niin paljon kuin Siiri rakastaakin Somerolla puskissa ja metsissä räyhäämistä, niin se ei sitä tasan tarkkaan tee, jos jätän Siirin sinne hoitoon. Ei, se makaa vain sohvalla ja odottaa. Ei se voi mihinkään siitä sohvalta tähystyspaikaltaan lähteä välttämätöntä tarpeiden tyydyttämistä lukuunottamatta; mun tuloni saattaisi vaikka mennä sivu suun. Olisi melkoinen ihme, jos se siitä johonkin metsälenkille lähtisi ilman raahaamista väkisin hihnassa. Niin, samainen koira, joka viipottaa kuin heikkopäinen tällä ja tällä videolla.

Palatakseni otsikon kysymykseen; kyllä, tänään on hyvä päivä eläimellä. Huomenna ei enää olekaan, kun mami on kaukana poissa harjoittelussa. Siirillä tulee olemaan edessä viisi päivää horrostilassa. Elämä jatkuu sitten taas ensi viikonloppuna.

Ei kommentteja: