keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Mummo tahtoo äksöniä

Viimeisten kuukausien aikana mulla on tapahtunut ajatuksissa jonkinlainen muutos: olen ensimmäistä kertaa alkanut pitää Siiriä vanhana koirana. Varmaankin tämä on seurausta nivelrikon kehittymisestä ja kymmenen vuoden rajapyykin saavuttamisesta hiljattain. Lisäksi talvet ovat aina olleet Siirin kanssa rauhallisempaa aikaa eikä se samalla lailla vedä hihnassa tai rähjää puskissa kuin keväisin ja kesäisin. Ja kun muuta aktiviteettia ei oikein kävelylenkkien lisäksi tule, jää jotenkin päälle fiilis rauhallisesta vanhasta koirasta. Ja lisäksi kotona sisätiloissahan Siiri on aina ollut hyvin, hyvin rauhallinen riippumatta siitä millaista tulta ja tappuraa se on ulkosalla ja harrastuksissa eikä raukka ole myöskään koskaan oppinut protestoimaan liian vähäisestä aktiviteetista. Se täydellinen on-off -nappi, jota rakastan!

Tätä pohjaa vasten on jotenkin liian helppo jättää Siirin viihdyttäminen ja tarpeet taka-alalle klinikkavuonna - sehän on jo vanha ja eläköitynyt harrastuksista, ei kai se mitään spesiaalia tarvitse? VÄÄRIN! Sama Siiri täällä asustelee, kuin aina ennenkin. Aivan samalla tavalla se vieläkin syttyy kaikessa yhdessä tekemisestä kuin aina ennenkin ja kaipaa toimintaa, vaikkeivat hajut talvisin saakaan sen päätä niin sekaisin kuin muina vuodenaikoina. Ja kun aktiviteetti on viime aikoina ollut pääasiassa hihnalenkkejä lähiössä, niin vähemmästäkin siinä yhteistoimintaa ja metsässä juoksemista yli kaiken ja enemmän rakastava koira turhautuu. Niinkin paljon, että Siiri on viime aikoina alkanut pitkän, pitkän tauon jälkeen rähjäämään hihnassa. Jo aikaisemmin kaupungissa asuessani olen todennut tällä olevan selvän yhteyden aktiviteettien ja metsälenkkien määrään. Ja nyt talvellahan olemme käyneet paljon harvemmin Sipoonkorvessa mitä vaikkapa vielä syksyllä.

Jotenka nyt tulin siis julkisesti ilmoittamaan, että aion tehdä parannuksen Siirin viihdytyksessä. Kuten otsikkokin jo kertoo, mummokin tarvii äksöniä! Ainakin Siirin kaltainen mummo, jonka halu yhdessä tekemiseen, hajutyöskentelyyn yms. kuolee vasta sitten, kun elämänliekki on tosissaan hiipumassa. Ja se aika ei ole vielä. Alkavasta nivelrikostaan huolimatta Siiri on erittäin ketterä ja vetreä liikkeissään ulkona ja yhdessä touhutessa eikä mieti mahdollisia kolotuksiaan muuta touhutessaan. Niihin tokokisoihin asti kahta viimeistä ykköstä metsästämään emme ehkä koskaan pääse, mutta siitä huolimatta aina sitä voi pikkasen jotain tokoon vivahtavaa lenkillä ihan ohimennenkin tehdä. Tai vaikka piilotella lelua koirapuistossa, kuten tänään.

Ei kommentteja: