torstai 8. toukokuuta 2014

Hän ja hänen koiransa - metsissä varttuneet (kymmenen vuotta ei kulunut suotta part II)

En oikein Siirin 10-vuotispäivänä 3.1. saanut aikaiseksi kunnon kuvakavalkadia, joten aikani kuluksi (tai siis lähinnä tenttiinlukua vältelläkseni) keräilin eilen vähän kuvia Siiristä vuosien varrelta. :-) Upea yhteinen taival mulla ja Siirillä onkin jo takana! Siiri on ollut niin kiinteästi mukana kaikissa mulle hyvin, hyvin merkityksellisissä elämänvaiheissa ja muutoksissa. Ensin se auttoi mua selviytymään tähänastisen elämäni kurjimmista vuosista (lukio) toimien aktiiviharrastuskaverinani koiraharrastukseni aktiivisimpina vuosina ja yhtenä kumppanina samoillessani pitkin poikin Someron metsiä. Sitten muutimme Siirin kanssa ensin Turkuun ja sieltä Helsinkiin. Olemme muuttuneet ja kasvaneet molemmat tuon vuosikymmenen aikana ihan käsittämättömän paljon, huomattavasti aikaisempaa parempaan suuntaan (I hope). ;-) Samalla mä ja Siiri olemme niin yhteenhitsautuneet, ettei sille löydy edes sanoja.

Kamalaahan tässä on se, että musta tuntuu kuin matkamme olisi vasta korkeintaan puolivälissä, vaikka totuushan on toinen - ammatinvalintani tekee mut siitä tosiseikasta toisinaan tuskallisen tietoiseksi... Kaikki voi romahtaa ihan muutamassa päivässä. Musta on ihan hirveä ajatella, että Siiri ei ehkä olekaan enää rinnallani, kun tulee taas uusia muutosvaiheita ja tärkeitä tapahtumia elämässäni. Siinä missä useilla aktiivikoiraharrastajilla kiintymys ja kiinnostus vanhenevaan koiraan hiipuu ja haipuu kun koiralle tulee ikää, touhutaan yhdessä vähemmän ja nuorisoa valuu kuvioihin, niin mulla tää koko kuvio menee aivan totaalisen päinvastoin, kuten varmaan aikaisemmista jutuistani tiesittekin.

Mutta yksi asia on käytännössä varma: ensi kesän saamme Siirin kanssa olla yhä yhdessä! Ihanaa. Kesästä tulee varmasti kerrassaan aivan omanlaisensa, todellinen seikkailu: hurja, jännittävä, ihana, kamala, opettavainen ja kaikkea mahdollista mitä nyt kuvitella voi. Siirillä on kiistatta paikkansa siellä mun tukenani, kun menen yksin täysin vieraaseen paikkaan, periferiaan, hyvin kauas kaikesta tutusta ja turvallisesta.

Joo-o. Kun ei ole mitään konkreettista, uutta kerrottavaa mistään eläimiin liittyvästä, niin tuleepi toisteltua tällaista epämääräistä diipadaapaa, heheh!



Mä olin etukäteen päättänyt ottavani Siirin äidin Saaran ensimmäisestä A-pentueesta itselleni oman harrastuskoiran, ja poimin pentulaatikosta heti Siirin itselleni.


Pentu-Siiri harjoitteli ahkerasti kaikkea tokosta ja metsästyksestä jäljestykseen ja näyttelyissä patsasteluun.



Siirin tokourasta olenkin tehnyt aikaisemmin oman postauksensa.



Mä ja Siiri - metsissä varttuneet. Ei ole Sipoonkorpea tuo, vaan Liesjärven kansallispuisto vuonna 2004.



Nuorella Siirillä oli tapana "käsitellä", eli selällään ollessaan nostaa ja pallotella leluja etutassuillaan.



Vuosi 2005.



Vasemmalla Siiri, oikealla Siirin edesmennyt äiti Saara.



Siiri, joka Somerolla ensimmäiset kolme vuottansa asuessaan oli tunnettu pikkupentujen "hoitotätinä". Omia pentujakin Siirillä oli jossain vaiheessa tarkoitus teettää, mutta sittemmin suunnitelma kaatui muistaakseni Siirin silloiseen lievään ihmisarkuuteen (!). Kun Siirin nykyistä luonnetta ja harrastusominaisuuksia miettii, niin on vaikea käsittää miten olen joskus voinut päätyä siihen, ettei pentujen teettäminen sillä ole fiksua. Meikä ainakin huolisi tänä päivänä Siirin pennun any time, haha. ;-D Vaikka täytyy myöntää, että niin paljon kuin Siirin nykyistä sosiaalisuusastetta rakastankin (muihin rauhallisesti, ystävällisen neutraalisti suhtautuva superuskollinen yhden ihmisen koira), niin eihän se tyypillinen englanninspringerspanieli siltä osin ole.



Joulu 2005.



Siirin ja vakiolenkkikaveri Frida vuosilta 2004-2006.




Ajalla kesä 2006 - kesä 2008 en valokuvannut käytännössä lainkaan. Tässä Siiri kesällä 2008, jolloin siitä oli tullut suunnilleen sen näköinen mitä se on vielä tänä päivänäkin.



Syksyllä 2008 harjoittelimme tokoa enemmän kuin ahkerasti pitkästä aikaa.



Siiri Somerolla talvena 08-09 Henryn kanssa.



Siiri jossain päin Viikkiä talvella 2010 silloin kuin siellä vielä asuin. Ihan outoa, ettemme ole käyneet Viikissa lenkillä kertaakaan sitten poismuuton (huhtikuu 2011), vaikka muistan yhä viimeisen lenkin siellä ja sen haikean fiiliksen hyvästellessämme Viikin mainiot ulkoilumaastot. Vieressä olevan Sipoonkorven kutsu on kuitenkin ollut niin huumaava, ja Viikissähän en juurikaanvoinut pitää Siiriä vapaana.



Kuva on ns. syvältä, mutta aika ja paikka äärimmäisen merkityksellisiä ja tärkeitä. Syksy 2012, välivuosi, pakahduttava vapauden ja onnen tunne. Sipoonkorpi. Kuinka minusta tuli minä, Siiri rinnallani (tosin Siiriä kiinnostaa tuossa kuvassa elämänfilosofioiden sijaan jänöjen huumaavat hajut :-D).



Kesä 2013. <3 koko="" p="" perhe="" telttaretkell="">



Tarvitseeko tähän jotain kommenttia??



Neiti 10 vuotta, aina yhtä nuorekkaana ja reippaana. Vuodet ovat kohdelleet Siiriä hyvin! 

Ja by the way, juuri näinä päivinä on tullut 3 vuotta täyteen Siirin toisesta nisäkasvainoperaatiosta. Ei muuta raportoivaa siltä osin. :-)

Ei kommentteja: