tiistai 20. tammikuuta 2015

Going great guns, eli ensikokemuksia Wilsonista

Arki Wilsonin kanssa on lähtenyt rullaamaan jouhevasti, ja ajattelin koulutöitä vältellessäni hieman tarinoida minkälainen poika tämä nuorukainen onkaan. Ensinnäkin se tärkein ominaisuus, eli kyky erottaa milloin on aika toiminnalle ja levolle on ihan täydellinen, ja on-off-napin toimivuus vetää vertoja Siirin vastaavalle. Wilson on todella rauhallinen poika sisällä silloin, kun mitään ei tapahdu ja syventyessäni omiin juttuihini se hyvin nopeasti ottaa Siiristä mallia ja pistää maate (ellei ne päätä keskenään pitää jotain puumailubileitä...). Se ei myöskään käytännössä hauku juuri missään tilanteissa, mistä varsinkin mies on todella tyytyväinen. Mulla on nyt viimeisiä pakollisia kursseja koulussa menossa, mikä tarkoittaa että olen päivät pääasiassa kotona koirien kanssa ihan täällä Helsingissä (ai mitkä luennot, mitä ne sellaiset on???), mutta kuulemma yksinolonkaan kanssa ei pitäisi olla mitään ongelmia ja hyvin vaikea kyllä kuvitellakin. Toisaalta välittömästi Wilsonia kutsuessani se on valmiina "ihanmihintahansa" ja ulkona ihan silmiinpistävän aktiivinen kaikessa mitä tekee. Energiaa kyllä varmasti riittää just tasan niin kauan kuin meininkejäkin.

Miellyttämishalu Wilsonilla on ihan jotain käsittämätöntä. Esim. Siirin kanssa kaikki motivaatio mm. tokoon on rakennettu lelu- ja namipalkan kautta, sillä niin mamiriippuvainen kuin se onkin, niin kehut ja silitykset ovat sille aika yhdentekeviä palkkioita. Wilson taas jotenkin "sulaa" ihan täysin kehuista ja huomiosta ja tuntuu, ettei mikään voi olla sille parempi palkka kuin ihmisen huomio itsessään. Vaikkei sitä ole ilmeisesti juuri koulutettu mitenkään, niin vapaanaollessaankin se reagoi ihan silmiinpistävän nopeasti ja räjähtävästi jokaiseen kutsuuni. Toisaalta Wilson on myöskin hyvin herkkä negatiiviselle palautteelle ja yksikin ihan normaalipainolla sanottu kielto tuntuu olevan sille riittävä. Esim. meillä miehelle on pyhä asia, etteivät elukat tule sohvalle ja makkariin, ja olenkohan mä kerran Wilsonia kieltänyt kummastakin, ilman sen suurempaa dramatiikkaa tai aerodynamiikkaoppituntia. Ja tyyppi on sentään Somerolla loikoillut jokaikisessä sohvassa ja nukkunut ihmisten kanssa sängyssä! On kyllä helppo elämä! Toisaalta hiukankaan kovia otteita käsittävällä, laumanjohtajuusteoriaan perustuvalla kasvatuksella Wilsonin saisi varmasti helpolla "pilattuakin" sen pehmeyden takia. Tuskinpä mä kuitenkaan onnistun siinä kun olen vuosikymmenen kouluttanut ja elänyt hyvin alistuvan ja laumanjohtajuusasian ihan sataprosenttisesti ignooraavan koiran kanssa suomatta varmaan ensimmäistäkään ajatusta nk. dominanssille Siirin ja mun yhteiselon aikana.

Wilson on siis elämänsä ensimmäiset kuukaudet elänyt siis maalla ja luonnollisestikin tämä maalaisuus kyllä ovesta ulos rappuun astuessa vielä vähän näkyy - toisaalta verrokkina mulla on toisen hihnan päässä yli seitsemän vuotta kaupungissa asunut "kaiken nähnyt" viilipytty mummokoira. Wilson on periaatteessa tosi innoissaan remmilenkeillä kaupungissakin, mutta toki täydelliseen ignoranttilenkkikaveriin tottuneena pistää silmään miten tarkkaan se seuraa kaikkia vastaantulijoita osittain tietämättä miten kaikkiin uusiin häiriötekijöihin pitäisi suhtautua. Mutta lienee kai aika luonnollista maalaispojalle. Wilson ei ihan päätäpahkaa mene jokaisen tuntemattoman luo, mutta kyllä on erittäin sydämellinen, kun saa omaan tahtiin tutustua. Moninverroin reippaampi se on kuin mun nykyinen "täydellinen unelmakoirani", entinen arkajalkani Siiri oli kaupunkiin muuttaessa kolmevuotiaana... Tekee kyllä tosi gutaa Wilsonille kun jokainen pieni pissatuskin on täynnä häiriötekijöitä näin Helsingin lähiössä, aseman ja parin koirapuiston lähellä toistaiseksi vielä asuessa. Enpä ole vuosikausiin muistanut miettiä sitä, mikä suuri etu nuoren koiran omistajalla on saada asua kaupungissa! Tuli mukavat throwbackit siitä, miten aikoinaan Siirin pentuaikoina yritin epätoivoisesti saada vanhempia kuskaamaan mua lähikaupunkeihin Saloon tai Forssaan, jotta olisin saanut Siiriä totutettua suuren maailman ihmeisiin... Pääasiassa jouduin tyytymään johonkin Someron pikkukaupungin parkkikseen. :-D

Arvennette varmaan, että ensimmäinen tavoite ja operaatio mulla on koulia Wilsonista kunnon kaupunkikansalainen ja harjoitella ihan arkitottelevaisuuskäskyjä. Katsotaan sitten, josko sen myötä innostuisi opettamaan ihan tokoliikkeitä. Nimittäin toko lienee tässä elämäntilanteessa ainoa järjellinen harrastusvaihtoehto, sitä kun voi harjoitella missä vaan. Esim. mihinkään agilityseuraan sitoutuminen ei ole nyt järkevää ja tuskin mahdollistakaan poikkeuksetta aina pk-seudun ulkopuolelle vievien töiden ja nurkan takana odottavan "jonnekin" muuton takia.

PS. Opin vasta äsken, että Wilsonin virallinen nimi on Adamant's Going Great Guns. Se tarkoittaa kutakuinkin "tosi hyvin menee", joten oli pakko lisätä se jälkikäteen tonne otsikkoon. ;-) Sitä paitsi luulen, että joku muukin tässä perheessä saattaa tykätä tosta nimestä ihan oman harrastuksensa tähden...

Ei kommentteja: