sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Kaksin aina kaunihimpi, eli tervetuloa Wilson!

Syntymäpäivänäni eilen suuntasin Somerolle hakemaan tavallistakin spesiaalimman lahjan itselleni.

Tervetuloa laumaamme Wilson! Tai siis virallisestihan Wilson on vasta koeajalla, mutta ensimmäisen vuorokauden perusteella on vaikea kuvitella, että ongelmia Wilsonin kanssa tulee. :-) Wilson on siis 10 kuukautta vanha springeripoika äitini Adamant's-kennelistä.

Valitettavasti uusia kuvia ei nyt pysty ottamaan kun pitäisi ensin tilata kameraan se uusi laturi, mutta sitä odotellessanne voitte katsella noita jouluna otettuja kuvia Wilsonista ja Siiristä.

Uudesta koirastahan olen puhunut aina sivulauseissa vuosikaudet, jo Somero-aikoinani yli seitsemän vuotta sitten. Monet, joiden kanssa asiasta olen vuosien saatossa jutellut, saattavat yllättyä Wilsonin liittymisestä laumaamme, sillä aikaisemmin olen aina ajatellut hankkivani pennun ihan ilman muuta ja jonkun muun rotuisen kuin englanninspringerspanielin. Olen vuosikaudet odottanut inspiraatiota ja "oikeaa hetkeä" pennun hankkimiselle, mutta sitä merkittävää innostuksen kipinää ei oikeastaan ole koskaan tullut, oikeastaan päinvastoin luisuessani pikkuhiljaa vuosien saatossa aktiivisesta koiraharrastajasta enemmänkin vain koiran omistajaksi, "seurakoiraihmiseksi" ja "yhden koiran ihmiseksi". Samalla myös rotuhaaveet ovat vaihtuneet. Kisatessani Siirin kanssa aktiivisesti mm. tokossa haaveilin tottakai jostain harrastustykistä, esim. mallia kelpie tai australianpaimenkoira. Kun harrastukset hiipuivat ja varsinkin klinikkavuoden ja työelämän haasteiden aikaavievyyden tultua tutuiksi, aloin yhä enemmän ja enemmän arvostaa hyviä seurakoiraominaisuuksia (jotka Siirillä ovat vertaansa vailla) räjähtävyyden, vietikkyyden, energisyyden yms. hyvien harrastuskoiraominaisuuksien sijaan (joita niitäkin Siiriltä kyllä löytyy mukavasti...). Järkihän mulla menisi aivan totaalisesti sellaisen koiran kanssa, joka hyppii seinille heti saatuaan yhtenä päivänä normaalia vähemmän äksöniä, joten kelpiet ja bortsut kumppaneineen ovat nykyään ehdoton no-no. Lisäksi kynnys hankkia hurjasti huomiota ja kouluttamista vaativa uusi harrastuskoira mallia "tabula rasa" kasvoi kasvamistaan mitä enemmän hitsauduin yhteen Siirin kanssa vuosien saatossa nauttien sen kanssa eniten ihan tavallisesta, ah niin helposta arjesta metsälenkkeineen yms.

Englanninspringerin yksi eräs todella korkealle arvostamistani ominaisuuksista onkin tuo Siiriltäkin löytyvä on-off-nappi, joka tekee siitä samalla sekä loistavan seura- ja perhekoiran että kelvollisen ja reippaan harrastuskaverin. Takavuosina koin springerin harrastusominaisuudet aivan liian laimeiksi moniin harrastuksiin tokossa EVL-tasossa kisatessani, mutta nykyiselle koiraharrastajaminälleni ne riittävät enemmän kuin hyvin. En ole tällä hetkellä edes varma mitä lajia haluan Wilsonin koiran kanssa harrastaa vai haluanko sen kummemmin mitään. Antakoon pikku hiljaa itsestään pintaan pirskahtelevan inspiraation viitoittaa tietä, jos on viitoittaakseen. Ihan kiva kuitenkin, että rodun ominaisuudet optioita monipuoliseen harrasteluunkin tarjoavat, sillä kyllähän Wilsonin kaltaisesta "perushyväluonteisesta" reippaasta sprinkusta sellaisen kivan harrastuskaverin saa, kun tavoitteeni kerran ei missään nimessä ole pyrkiä minkään lajin huipulle. Sitä paitsi mun kilpailuvietillänivietittömyydelläni on motivoivampaa harrastella ilman paineita tällaisen rodun kanssa, jolle "vähäisetkin" saavutukset kuten tokon alempien luokkien ykköset ovat jo jotain.

Syksyllä otin pennun hankinnan mieheni kanssa taas puheeksi, mutta edelleen epäilytti riittääkö mulla aikaa ja innostusta sen kanssa tarpeeksi touhuta ja olla varsinkin kun työkeikkojen aikana olen äärimmäisen työorientoitunut jaksamatta juuria miettiä muuta ja työpäivät saattavat venyä todella pitkiksi. Elämäni tulee todennäköisesti olemaan hyvin "epämääräistä" reppuelämää vielä määrittelemättömän ajan, joten taas kerran tuntui siltä, että onko ajankohta pennun hankinnalle sittenkään oikea... (Toisaalta mun ajatuskaavallani sitä "oikeaa hetkeä" tätä menoa tule ikinä. :-D) Kuitenkaan ilman koiraa en osaisi olla, en sitten mitenkään päin, ja jo kauan olen miettinyt, että voi kun olisi kiva kun Siirin rinnalla arjessa olisi joku toinenkin koira. Joku toinen, josta olisi Siirille ja mulle seuraa metsälenkeillä ja muussa arjessa, joku johon voisi kiintyä. Kaksin aina kaunihimpi. Lisäksi tietoisuus Siirin ja minun teiden erkanimisen lähenemisestä pakottaa miettimään keinoja, joilla helpottaa tuota jonain päivänä väistämättä edessä olevaa ylivoimaiselta tuntuvaa tuskaa ja surua, ja tottakai tilanne on helpompi, kun talous ei silloin jää koirattomaksi. Niinpä ajattelin, että miksi en voisi hankkia vähän vanhempaa koiraa? Kumma etten asiaa ole aikaisemmin tullut ajatelleeksi!

Itse Wilsonin päätyminen talouteemme oli kuitenkin loppujen lopuksi aika ex tempore -päätös. Asia vain tuli muutama viikko takaperin puhelimessa ihan sattumalta puheeksi, ja siitä se ajatus sitten lähti. Ja tässä sitä ollaan vihdoin ja viimein ikionnellisia kahden koiran omistajia! Ensikokemusten perusteella normaalissa arjessamme en paljon voisi olla tyytyväisempi Wilsoniin. :-)

PS. Oikeastihan Wilson tuskin kauan tulee tuntemaan itseään nimellä Wilson, sillä se on jo hyvää vauhtia muuttumassa Pieneläimeksi liian suureksi hurahtaneen (Suur)Eläimen rinnalle. :-D

2 kommenttia:

Anne kirjoitti...

Sullehan kävi vähän sama temppu kuin mulle, eli päädyit kuitenkin monen mutkan kautta samaan rotuun :) Onnea suloisesta uudesta perheenjäsenestä, innolla odotellaan lisäkuvia ja tarinoita!

Ilona kirjoitti...

Heh joo toden totta! :-) On sitä tässä vuosien saatossa ollut suunnitelmaa ja rotukandidaattia jos jonkinlaista, eikä taida olla vaan yksi kerta kun suustani on päässyt "no en mä nyt ainakaan toista englanninspringeriä seuraavaksi koiraksi ota". :-D Mutta kuinkas kävikään...